sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulukuulumisia

En oikeen oo osannu nauttia Joulusta ollenkaan, vaikka ootinki sitä paljo. On ahistanu taas niin helvetisti ja oon syöny varmaan yhtään valehtelematta 4 kiloa suklaata ja kasan joulutorttuja sekä pipareita. Oksennuskertoja 5 päivän sisällä 8 kappaletta.

Nyt en halua mitään kommenttia seuraavasta lauseesta, koska kirjoitan tänne asioita joita kirjoittaisin päiväkirjaan jos uskaltaisin sellaista kirjoittaa siis. Säikädin tänään ihan tosissaan kun alko pistämään rintaan ihan kauheasti pöntön halailun jälkeen. Sydän hakkasi ihan älyttömän lujaa ja pisti kovaa rintaa. Tuli vaan mieleen että tässäkö se sitten oli.

Rauhotuin sitte ja menin sohvalle. Enhän mä vielä mihinkään sydänkohtaukseen tai rytmihäiriöihin voi kuolla, koska jotkut saattaa tehdä kuukausia, vuosi tai kymmeniä vuosia tätä eikä kuole sydänköhtauksee. Vaik onko mulla vaan niin heikko sydän että se sanoo ittensä irti näin pienen harrastelun jälkeen? En tiiä mutta ainakin se säikäytti.

Kesällä asetin painotavotteille aikarajat ja jouluaaton kohdalla luki 58 kg. Jouluaamu paino oli 60,2 kg eli kaukana siitä. Tänään 61,1 kiitos suklaan ja kaiken muun paskan. Haluun oikeesti niin paljon ton ekan luvun olevan 5, koska herranjestas miten iso luku voi olla joku 6!

Ja mä jauhan aina vaan tästä samasta, ei ihme että blogilla ei noita lukioita paljoa ole..

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kipeenä


Yök että inhoon flunssaa :S Oon nyt neljä päivää ollu taju ihan kankaalla, vaikka kuumetta ei ookkaa. Ihan hakattu olo ja oksettaa..

Pakko nyt myös mainostaa tässä, että en oo ahminu viikkoon!! (osa syynä tää flunssa tietysti)
Mutta paino oli tänään aamulla yökkäri päällä silti 60,6 :> Tosin sekin varmaan tän kaameen nuhan ansioista. Oon silti iloinen.

Huomena on varmaan kuitenki pikkuhiljaa pakko raahautua töihin. Otan sitte vähä rauhallisemmin nää kolme päivää, ku onhan sitte taas kuitenki viikonloppu.

Tosin viikonloppuna pitää varmaan jaksaa lähtä ostelemaan viimiset joululahjat. En siis mitenkään viimetippaan taas oo jättäny :D Oon niin huono vaan keksimään mitään kivaa lahjaa. Oon nimittäin semmonen, etten haluis ostaa mitään semmosta mitä ei tuu käytettyä. Kuitenkaa en haluis kysellä sitte suoraan että "Mitähän sä nyt haluisit?"

Harva edes osaa vastata siihen. Sitte jos saaki jonkun vinkin, ni se ei oo hauskaa ku osaa jo aavistaa mitä keltäkin saa. Joo tiedän, oon monimutkanen mutta käytännöllinen :P

Nyt meen kuitenki juomaa kuumaa kaakaota ja kattomaan dvd-varastoa :D

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

pikkujoulut kerran vuodessa


Niinpä niin, lauantaina olin meijän mummon järjestämissä pikkujouluissa. Se kutsuu aina joka vuos tietyn porukan pikkujouluilee sinne niille. Eli mun ensimmäiset ja viimeiset tänä vuonna, koska ei noita kavereita oo ni ei oo mitää muita kemuja..

Syötiin ja söin kaikkea hitaasti. Ahisti syyä pitkästä aikaa ihmisten edessä. On tullu niin paljon vaan ahmittua... Tai tuntuu etten oo pitkään aikaan vaan istunu ja syöny normaalisti, rauhallisesti.

Muuten kun kattoo tätä viikkoa takaperin ei oo menny yhtään mun suunnitelmien mukaisesti. Kyllä melkein myönnän, että mopo on karannut käsistä. Oksennus saldo on 6 päivänä, tämä päivä siis mukaan lukien. Eilinen oli ainut oksentamaton päivä. En oikeesti vaan enään osaa syödä normaalisti, vaikka yrittäisin.

Mun rutiiniksi on tullu ku tuun töistä kotiin keitän kahvit ja katon päivän ruokaohjelman (niitä uusintoja 4kanava 14.30) Sen jälkeen meen koiran kanssa lenkille. Kun tuun kotiin syön päivän ruoka-annoksen, eli mun päivällisen. Se on joko näkkäreitä ja kuppikeitto, rahkaa ja hedelmä tai pakastekasviksia.

Kun oon syöny, katon telkkua tai teen jotain. Sitten ahmin ahmin ahmin, niin kauan että maha tuntuu repeävän ja sitten lopetan ja juoksen vessaan. Ja oikeesti mistä se kaikki ruoka on mun kaappeihin tullu. Mä vaan kannan kaupasta mitä sattuu ja ahmin sitten niitä...tosi fiksua..

Sitten vaan juon vettä ja meen nukkumaan.


Niin ihana elämä mulla. Niin monipuolinen vaihteleva ja täynnä ihmissuhteita ja draamaa...Not

tiistai 2. joulukuuta 2008

niin paska olo

Tässä viikossa ei oo ollu vielä mitään kivaa. On ollu koko ajan taas sellanen olo etten oo hyödyks kellekkään. Eikä mulla ittellänikään oo yhtään haskaa, eikä kukaan kaipaa. Mulla ei oo ketään läheisiä ihmisiä jotka olis lähellä, siis henkisesti. Fyysisesti liiankin lähellä, eikä ketään kiinnosta mun asiat ja kysele et mitä kuuluu? Niin helppoa, mutta niin vaikeaa.

Tän päivän syömiset meni ihan hyvin, mutta silti ahmin päikkiksiltä herättyäni liikaa.

puuro ja kahvi
cottifrutti
kahvia
½ ananasta, leseitä ja 125 g rahkaa
2 kourallista pakastemansikoita (mummolta hajos pakastin, ja niissä oli varmaan kilo sokeria)

Ku heräsin siis mulle tuli ihan kauhee rouskutushimo. Oon ostanu sitä varten regulars Allbraneja(miten ikinä kirjotetaan). Söin kupin niitä ja mehukeittoa. Ei riittänyt, 2 näkkäriä majoneesilla, paprika, 2 näkkäriä majoneesilla. Ja se tuntu liialta yöö..

Nyt vituttaa, en haluu joutuu oksentaa enää ennen lauantaita. Sillon on pikkujoulut meijän mummolla ja en haluis välttämättä näyttää sikotautiselta jolla ei erota leukaa...

lauantai 29. marraskuuta 2008

Hidas päivitys on merkki huonosti menemisestä.

Kyllä tiedän, viime päivityksestä on taas ikuisuus. Ja kaikkea kamalaa on tapahtunut.

Ensinnäkin oon ahminu vaikka mitä, enkä uskalla mennä vaa'alle. Sain siis vihdoin ostettua viikko sitte jopa oman :)

Oon ollu leipomossa nyt viikon työharjottelees. Valkkasin paikan ite, en tiiä miks. Varmaan koska oon tämmönen hölmö, joka haluu ruokkia omaa pahaa oloa hakeutumalla herkkujen lähettyville.

Ja oikeesti oon ollu niin väsyny koko viikon että voi jeesus. Nukuin kahtena päivänä yli tunnin päikkäritki jopa. Se työ on ollu niiin raskasta, vaikka energiaa oon syöny varmaan 3 kertaa oman tarpeeni joka päivä. Työaikaan kuuluu kaksi taukoa ja syömiset saa ottaa niistä koreista johon on laitettu ylimääräset leivonnaiset. Eli kaiken maailman viinereistä karjalanpiirakoihin ja vehnäsämpylöihin.

Ens viikolla on pakko ottaa kyllä omat eväät ettei tuu enää kaapattua mitään viinereitä...

Apuaa ja nyt on taas kiire pois koneelta, jospa joulun jälkeen mulla olis vielä rahaa ni saisin ostettua sen koneen ittelleni. Enkä ehtiny ees oikolukea tekstiäää..

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Too late, again...

Tänään olin vierailemassa isin luona. Meni ihan ok, mutta söin kuin normaalit ihmiset. 2 isoa kasvispihviä, ½ lautasellista salaattia (siinä oli yök rasvaista avocadoa) ja ison palan mustikkapiirakkaa sekä mukin kahvia.

Tuntu pahalta aamulla, olisin voinu jäädä vaan nukkumaan. Miks viikonloput on aina niin rankkoja? Mua ärsyttää. Teen elämästä niin vaikeeta, ihan ku se ei muuten olis jo tarpeeksi haastavaa.

Onneksi huomena on taas maanantai. Ainut hyvä puoli siis ettei tule mieleen ahmia, koska muuten näytän huomena sialta. Ihan kun en muuten siis näyttäisi siis..

ja tekstin ajatukset hyppii taas miten sattuu..

Myöhästyin tänään taas sieltä terveys-chatistä. Tulin sinne puol yheksältä ja eihän siellä enää ketään ollut. Inhoon ku ei oo omaa konetta, eikä siis pääse koneelle sillon ku huvittaa..

perjantai 14. marraskuuta 2008

Viisaat on viisaita ja niitä kannattaa uskoa.


Nyt mä vasta ymmärrän, että oikeasti tein virheen kun opin tämän. Olis pitänyt uskoa näitä viisaita.


Tänään söin raejuustoa. Sen jälkeen otin pakkasesta 2 pakasterasiallista mokkapaloja. Olin siis pakastanu ne etten vois ahmia niitä, ku ne on jäisiä.

Ei se mua haitannu "hätä keinot keksii", sulatin ne siis mikrossa ja ahmin. Siinä oli suunnilleen ½ pellillistä niitä leivoksia. Ja olin tarkottanu ne hätävaraks vieraille. Nyt tiedän että jokainen joka kyläilee mun luona, saa tuoda omat kahvileipänsä. Minä en niitä pysty ostamaan tai tekemään varastoon. Edes vaikka pakastaisin ne.

Deletoin tietysti, ja nyt on kurkku kipeä ja rauhaset turvoksissa. Näytän ihan possulta.

tiistai 11. marraskuuta 2008

PaaPaapaskapää!

Oon taas ollu ku mikäkin idiootti taas kolmepäivää putkeen. Ensin isänpäivänä ravintolassa tilasin isonannoksen (en tienny et olis niin iso) paneroidunkanapihvin parmesaanijuusto-täytteellä sekä isolla kasalla riisiä. Ja kyllä, söin kaiken, melkein. Kaksi ruokalusikallista jäi. Oli pakko jättää, muuten se tarjoilija olis kattonu et mikä hiton possu oon :S

Eilen sitte jatku, kun tulin kotiin sain syötyä ihan ok mutta-pa-mutta. Illalla sitte kävin kuitenkin siwassa, 0,9 litraa Aino- suklaajädeä. Eikä jääny siihen. Mulla oli ostettuna kaapissa hätävara-evääks metsämarja pausseja. Ette arvaa, söin puol pakettia niitä keksejä vielä ton jätskin päälle. Mulla ei ollu vaihtoehtoja, oli pakko oksentaa. Yök mua!

Tänään kaupassa ostoskori näytti taas tältä:
-6 kpl kananmunia
-leivontamargariinia
-isopurkki 0,3 % raejuustoa
-260 g milkan konvehtirasia
-2 kpl rock-pantteri jumbopussi (oli vaan 1€/2 kpl) eli en voinu olla ostamatta.

Ei mitään järkeä. Mulla oli kauhee hinku ostaa leivonta-aineksia, ku en oo pitkään aikaan päässy mitään leipuroimaan. Ja suklaataki alko tekee mieli. Ja karkitki oli poisto tarjouksessa. voi piiiiiiip!

No ton konvehtirasian söin ja oksensin. Kävin saunassa ja nyt en kyllä syö enää mitään! Nyt on oikeesti pakko ryhditäytyä, mä inhoon tätä ku tulee kauhee herkuttelu putkiiiii :'( Painoki on varmaan noussu 1000 kg, vittuu, kerranki ku se oli menny niin ales....

tiistai 4. marraskuuta 2008

Haluuuun läppärin!


Ai että mä haluun oman koneen, vitutta tunkeilla tänne porukoille nyt ku oon muuttanu. Täälä on aina kauhee häslinki, ni ei saa mitään mielenkiintosia tekstejä aikaseks.. Tosin enhän män muutenkaan sais tästä mun umpitylsästä elämästä mielenkiintosta luettavaa.


Muuten oon syöny vähän ja oon melko tyytyväinenkin jopa. Tänään tuli vaan tosi heikko olo yhtä'äkkii, ihan ku olis ollu kännissä :'D Sitte söin ompun ja uskalsin jopa lähtee pyöräilee kauppaan. Annoin ittelleni luvan ostaa tanskanmunkin (hääh?!), koska oli menny niin hyvin. En ees tiiä paljo sellasessa on kaloreita, ehkä 400-500? Kulutinhan mä kuitenki siinä pyöräilyssä 130 ja jumppasin samalla ku katoin huippista. (huippumallia)

Äsken ku tulin tänne meijän porukoille, ni kuulin et meijän kissalle oli käyny köpelosti. EI ollu siis kuollu, vaan joku oli raapassu sitä simmuun :/ Sellanen viilto keskellä silmää, voi pikkusta. Onneks se ei mitenkään vuoda, et se on vaan pieni naarmu sarveiskalvossa (vai mikä se nyt oli?) Se varmaan parantuu ittestään, ku ei se ees punota. Hurjan näköstä ku se kissa käyttää vaan toista silmää, eli ei aukase sitä pipisilmää. Hyvä silleen ettei ainakaan pöpöjä mee sitte :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Väsyttää

Mulla on varmaan joku syys väsymys, tai sitte oon apua papua tulossa kipeeks :S No oon syöny tänään 3 mandariinia ja kasan vitamiineja ni oon ainaki yrittäny suojautua. Sain myös nukuttua päikkärit sen kurssin jälkeen ku päästiin niin aikasin tänään.

Eilen tapahtu kuitenki jotain kummallista. Luin kirjastosta lainattuja fitness- lehtiä. Avasin konvehtirasian, minkä olin siis ostanu lidlistä varalle jos tulee makeenhimo. Popsin sitte yhen kerroksen niitä, oli jopa ihan hyviä vaikka oliki lidlistä.

Päätimpä sitten vähän ajan päästä, että mennäämpä oksentamaan. Ja minähän oksensin. Voisin sanoa, että elämäni ensimmäinen oksennus johon olin tyytyväinen. Yökin niin kauan, että olin varma että kohta mun sydän tulee ulos jos jatkan.

Aivan kamalaa, mun naama oli niin turvonnu laikukas sen jälkeen, et en kehannu lähtä huhuilee kissaa ulkoonta mun kanssa nukkumaan..

Tänään sitte ku pääsin sieltä kurssilta kävin kirjastossa ja siellä oli uutuus hyllyssä syömishäiriöistä kertova kirja. Ensin aattelin et kehtaa lainata sitä, mut lainasin kuitenki. En muista tarkalleen sen nimeä mut joku "Olen juuri syönyt" tai saman tapanen. Siinä on semmosia irtokarkkeja kannessa. (jos joku tunnistaa)

Ku pääsin kotiin ni avasin sitte sen ensimmäisenä ja menin sängylle makoilemaan ja lukemaan. Luin - hain suklaarasian lopun - söin - koko kerroksen - ja menin taas oksentamaan. Pienellä treenauksella mä kyllä opin sen. Pakko oppia. Sitten mä en enää paisu niin älyttömästi jos erehdyn ahmimaan.. Olenhan mä saanu sitä painoa jo taas alemmas :)

tiistai 28. lokakuuta 2008

Tällä postauksella ei ole otsikkoa, hah

En keksiny mitään otsikkoa, joo oon tylsä taas. Viime kirjotuksestaki on liikaa aikaa. En oo oikeesti päässy ees koneelle ku viimeks melkeen viikko sitte. Se on hyvä ku perheen käytössä on ainoastaan yksi kone.

Pitäsi ostaa siis mahdollisimman nopeasti oma kone. Ja mulla ku tota rahaa on niin hirveesti, ni saatta mennä tovi ennen ku saan ostettua sen.

Nyt on siis vihdoinki kaikki tavarat omas kotoon :) jee! Mulla on ihan oma tilaaalallallaa :P, no ei, ei se mun IHAN oma ole. Kuitenki ainoastaan omassa käytössä asunto, jossa ovessa lukko ja mulla ainoastaan avain :D
Niin hyvältä ku mun suunnitelmat ajatuksissa kuulostiki, ni ei oo vielä käyny toteen. En oo saanu kelalta niitä rahoja vielä, eli oon syöny meijän porukoitten kaapeista ruokaa. Oon mielestäni saanu silti vähennettyä syömistä, koska oon iltapalailun jälkeen menny sinne mun rakennukseen suoraan.
Eli mun pahe on aina ollu, että illalla ahmii telkkarin ääressä. Nyt ku kattoo telkkuu, ni voi vaan aatella et teenpä samalla vatsoja tai hypin hyppynaruilla, ku ei oo mitään pupellettavaa kaapeissa :D
Oon nyt käyny kans pari päivää sitä kurssia ja mun mielestä se tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Me ollaan pohdittu meijän vahvuuksia ja heikkouksia siellä. Huomasin myös kas tadaa, et ei mulla mitään vahvuuksia ole :/ tai sitte on, mut en tunnista niitä. Umpipessimistinä löydän aina siis vain ne paskimmat asiat.
Meijän kouluttaja sano, et ihmisen hiljanen puhe vaikuttaa ihmisen mielialaan ja asenteisiin todella paljon. Hiljainen puhe on siis mitä ajatellaan jostain asiasta. (esim. ei hitto mikä ruuhka olis pitäny mennä kävellen, ku olisin jo perillä). Yleensä jopa 80-90% tosta hiljasesta puheesta on negatiivista siis. Mulla tuli heti tietysti mieleen, et mulla on varmaan 99% tai jotain :D

maanantai 20. lokakuuta 2008

My own secret project


Haah nyt voin vihdoin kertoa, kun se kävi toteen vihdoiin! Oon niin ilonen, sain oman "kämpän"!! Muutin siis oikeestaan mun vanhempien omistamaan, meijän pihalla olevaan asuntoon. Se on ollu muuten vuokrattuna, mut nyt se vapautu hiljattain ni äiti anto mulle mahollisuuden muuttaa sinne, JEE :D

En mä siitä niille nyt vuokraa maksa ku en oo töissä, mut lämmitykseen ja veteen toi työttömyysraha varmaan riittää. Saan siis myös päättää mitä syön, koska saan ostaa tästä lähin itse omat ruokani.

Tietysti siis jos mulla jää noitten muitten menojen jälkeen rahaa, mikä ei tietenkään oo taattu :D Mut eipä oo ainakaan niitä ainaisia keksipurkkeja kaapeissa ja suklaapatukoita kahvinkeittimen vieressä oottamassa, että mä ahdan ne turpaani!! Siis jos en osta ite :DD

Viikonloppu on siis menny tavaroita kannellessa sinne. Vielä pitäis jaksaa mennä järjestelemään kaikki tavarat paikoilleen ja ostaa puuroa, leseitä ja pussikeittoja kaappiin etten ihan näännytä itteäni. Vähä naurattaa toi viiminen laini, kumminki ostelen vaan karkkia ja leivoksia joka päivä ku kukaa ei oo kyttääs :D No sit pitää alkaa täyspäiväseks bulimikoks varmaan...

Täytyy myös hankkia oma vaaka (of course) ja kahvinkeitin tietysti.


ps. Tänään tuli vastaus kirje siitä koulutus jutusta johon hain :> Jaaa mä pääsin :D oon aika vähän hei ilonen nyt, ehkä nää jotkut asiat järjestyy joskus ees :) Se alkaa viikonpäästä, joten jotain rytmiä tähän touhuun ees ku pitää mennä klo 9 aamuks sinne aina.

Jos joku lukee ja ihmettelee et mikä koulutus, ni suunnannäyttäjä koulutus jossa opastetaan ja kerrotaan eri vaihtoehtoja opiskelupaikoista tai alanvalinnasta.


Ehkä herkuttelen tänään ton kunniaks...

torstai 16. lokakuuta 2008

Koulutus haastattelu

Mulla oli eilen aika sinne työvoimatoimiston koulutuksen haastatteluun. Meni omasta mielestäni ihan hyvin, mut jotenki jäi sellanen tunne et mua ei välttämättä oteta siihen ryhmään.

Ne haastattelijat kysy siihen malliin jotain kysymyksiä, et mitä jos tulisit tohon ammatinvalinnan ohjaukseen jos nyt et pääse tähän ryhmään? Eli kuulosti siltä, et mulla on jo perjaatteessa koulutus ja saisin töitä jos vaan kovasti yrittäisin.

Mulla ei vaan oikeesti oo mitään semmosta oma-alotteisuutta, eikä kukaan painosta kotonakaan mua hakemaan töitä... On siis vaan semmonen olo et ihan sama lojunks mä koton vai ettisinkö töitä. Kukaan ei kuitenkaan välitä mitä mä teen. Mä tarttisin oikeesti jonkun tukea, tai jonkun ihmisen joka potkis persauksiin...jotta saisin jotain aikaseksi siis

Vastaus tulee kuitenki kirjeitse maanantaina. Siihen asti spekuloiden siis, että mitä jos? Mitä jos ei? Se vaan olis niin mun juttu. (Suunnannäyttäjä koulutus)

Tässä blogissa en oo taas vähään aikaan selitelly mun syömisiä. Ainoastaan vuodattanu mun elämää, hassua sinänsä koska mähän perustin tän blogin että kirjottaisin syömisestä...
Joka tapauksessa toissapäivänä söin iiison(400g) karkkipussin :S, joten eilinen syöminen jäi noin 300 kaloriin ku liikunnat oli vähennetty.

Tänään myös luvassa "kevyt"päivä tai normaali.. en oikeen tiiä. Nykyään en oikeen tiiä onko mulla ollu enemmän sellasia päiviä, jolloin oon syöny vähän vai paljon (paljon=yli mun päivän tavote määrän). Sillä normaaliksihan sanotaan sellasta jota tapahtuu enimmäkseen :D

lauantai 11. lokakuuta 2008

Do you like pancake's?


Tää päivä on menny masistellessa tota kauheeta ilmaa. Aamust asti tuullu ja välillä satanu semmosta tihkua. Aamulla olin varmaan lenkillä kiva näky, ku naama nurinpäin ja hiukset tuulesta sekasin :/
Tänään tuli myös kauhee reisi ahistus kohtaus :S Oikeesti miten mun reidet voi olla näin isooooot?!! Mun on pakko saada ne ensimmäiseksi pois, mä inhoon niiiitä! Kyllä mua mun maha ja käsivarretki huolestuttaa, mut NOI REIDET!!! HUDGE!



Hahaa olin myös tänään vähän ilkee :D Paistoin iltapäivällä kauheen kasan american panceikkeja (miten ikinä kirjotetaakaan?!) :D. Mun veli on kipeenä ja aattelin vähä piristää sitä, ku ne on sen herkkuja :) ja samalla tietysti muille, en siis ainoastaan sille :P


Ilkee sen takia siis, että en ite ottanu niitä ollenkaan :D Jee! Mulla on tänään kokopäivän ollu sellanen itseällötys olo ettei tehny ees paljo mielikään, niiku aiemmin kuvailin siis. Niitä on kyl vielä paljo jälellä, mut en aio sortua! Lähen heti pesee hampaat ku tuun koneelta pois, ni en ees pysty enää syömään niitä :)


Ehkä voin kuitenki huomen aamupalaks ottaa yhen jos mieli tekee... mut jos ei tee, ni en ota. Koska kuluttaisin sen kuitenki aamulenkillä, ni se ei olis kauheen paha...kait?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Syyysaaamut :DD


Ai että rakastan tämmösiä ihania aurikoisia syysaamuja! Jotenki ku herää ja vaikka väsyttäiski, ni tulee heti tosi hyvälle tuulelle ku kurkkaa vaan ikkunasta ulos :) Kaikki lehet on ihanan värisiä ja aurinko niin kirkas ettei meinaa nähä mitään.
Söin herkku epäterveellisen aamupalanki, ku olin niin onnessani. Paahettu vaalea täysjyväleipä ja päälle sitä lidlin suklaalevitettä, nam :P Ja tietysti isomuki kahvia hmmm..ja vettä.
Ulos lähtiessä puin päälle sellaset vaatteet etten jäädy, mut oon kuitenkin vähän kylmissäni jos en kävele tarpeeks ripeästi. Mittari näytti täällä 4,6 astetta ,ku lähin koiran kanssa lenkille.
Oli ihana kävellä tota joen vartta polkuja pitkin, ku polut oli täynnä lehtiä ja aurinko pilkahteli puitten välistä silmiin sattuen. Se ei kuitenkaan haitannu ku olin niin hyvällä tuulella, siitä huolimatta, vaikka meinasin montakertaa kaatua nenilleen juurakoihin :D Käveltiin siitä sitte vielä eteenpäin siellä metikössä olevalle kalliolle, ja ai että mitkä näkymät :>
Tuntuu et mun hyvää tuulta ei voi pilata tänään mikään :)

maanantai 6. lokakuuta 2008

Viikonlobbu

Viikonloppu meni kyl taas niiin ei loistavasti. Olin lauantaina kyläilees mummolassa, ku se oli laittanu ruokaa ja kaikkee.. Siel oli siis isoki porukka koolla. Mun mummon sisko ja sen lapsen perhe, mun iskä ja sen avovaimo ja minä tietysti.

Tottakai sain taas jälleen kerran kauheet alemmuuskopleksit, ku sitä mun pikkuserkkua ylistettiin maasta taivaisiin. -Ku meijän pikkunen on jo niin iso ja sillä on nyt sulhasehokas ja kaikkee. (se on lukiossa, täytti just 17) Ne on siis niin rakastuneita ja blaa blaa.

Sillä ihmisellä muutenkin elämä hymyilee ja kaikki on niin totaallisen hyvin. Tottakai se on niitten "kullannuppu", ku se on ainut laps ja vielä ainut lapsenlaps. Oon mäkin mun iskän äidille tosin ainut lapsenlaps, mut mä vaan häviän sille tytölle kun mussa ei oo mitään kehuttavaa, tai puhuttavaa yleensäkkään.

Olin siis lähes ilmaa kaikille. Ainoastaan yks kysymys tuli mun suuntaan. -Oot sä nyt töissä jossain vai? Olis tehny oikeestaan niin mieli alkaa vaan karjumaan vastaukseks, että kertakaikkisesti en, ja eihän se ees ketään vittu kiinnosta! Vastasin vaan kuitenkin lyhyesti, en oon nyt työtön. Ja nyt ku aattelen, ni en ees osallistunu muuten ollenkaan pöytäkeskusteluu, ku ton ainoan kysymyksen ajan.

Tuolla tuli sitte syötyä PALJON. Ennen mummolaa aamupalaksi jugurttia ja 2 kahvia ja välipalaks mandariini. Kolmen aikaa sitte menin sinne ja mätin suuhuni: kasvissosekeittoa, ruisleivän munavoilla, 3 rapua, vaaleanleivän yrttituorejuustolla ja tillillä. Juotiin myös kahvit ja söin kahvin kanssa: n. 3 cm leveän slicen marjapiirakkaa, kanelipullan ja suklaakuivakakkua. Tolloin kahviaikaan mulla oli jo oikeesti niin hermot kireellä, et tuli "ahmittua" vaan mitään ajattelematta tollanen määrä kahvileipii.

Sunnuntai taas meni vaihteeks niin nopeesti, et ihan ku sitä ei olis ollukkaan lauantain ja maanantain välissä. Ja tänään onki koko päivä menny äitin kanssa vaatteita hinnotellessa, ku meillä on tän viikon kirpparipöytä varattuna. Toivottavast jotaan edes menis kaupaks :)

perjantai 3. lokakuuta 2008

Perjantai ahistus juovista ihmisistä

Tää on kummallista, muilla on sunnuntai ahistuksia mulla taas perjantai ahistuksia. Mua on pienestä asti ärsytäny kun vanhemmat juo, tai ihmiset yleensäkkään. Mitä mieltä sä oot tästä asiasta ja tästä asiasta ja blaa blaa blaa... ärsyttää! jotenki tuntuu et mun vanhemmat, tai äiti ja isäpuol ei osaa keskustella asioista ku ainoastaan silloin ku ne juo. Kaikki asiat nostetaan perjantaina pöyälle ja tentataan kilpaa niistä.

Ärsyttää, mulla ei tosin oo kauheesti kokemusta humalaan juomisesta. Muutaman kerran teininä ja ruhtinaalliset 2 kertaa täysikäsenä. Ehkä se ärsyttää mua juopuneissa, että ne ilmasee tunteensa niin selvästi. Ite en tuo omia mielipiteitä ja tunteita mitenkään vahvasti esille normaallissakaan elämässä, vaan mielummin peitän ne. Ihmiset on vaan liian avoimia mun "makuun" juopuneina.

Joskus on kuitenki hetkiä, et mun tekis mieli vetää yksin jotkut hurjat salakännit omassa huoneessa. Yksin juominen on jotenkin siistimpää. Siitä ei lähe kauheeta melua ja kukaan ei nää jos sulla on hetken hyvä olo ns irrottautumisesta omasta elämästä.

torstai 2. lokakuuta 2008

Minä ruoka suhde


Useassa blogissa on ihmiset avautunu omista kummallisista tavoistaan, niimpä aattelin kertoa omasta suhtautumisestani ruokaan.


Oon koko ikäni tykänny tosi paljon ruuasta ja syömisestä siis. Oon tosi perso makealle ja aina valinnu sen makeimman ja suurimman annoksen, jos oon saanu valita. Lapsuudessani en oo ikinä harrastanu mitään erityistä liikuntaa, mutta en oo koskaan ollu lihava lapsi. Semmonen normaali ruipelo, joka on leikkiny kavereitten kanssa kesät, koko päivät ulkona.


Kuudennella luokalla alotin sitte mun ensimmäisen harrastuksen, jonka mä lopetin siis 1½ vuotta sitte. Joukkuelaji, salibandy. Sain lisää ystäviä, mutta samalla kun siirryin yläasteelle koulukaverit vaihtuivat.


Jonkin ajan kuluttua sain sitten houkuteltua uuden ystävän mukaan meidän joukkueeseen. Pikkuhiljaa siitä alko kuitenkin kehittyä parempi pelaaja, joka oli sitoutuneempi harjoitteluun. Sosiaalisena ihmisenä se sai näistä "paremman ringin" pelaajista uusia bestiksiä ja liikku niiden kanssa.


Pikkuhiljaa yläaste olikin sitten ohi, ja se kaveri lähti opiskelemaan eri alaa. Uudessa koulussa sain sitte uusia koulukavereita, joita tosin en nähnyt paljoakaan vapaa-ajalla. Ne oli siis tosissaan vaan koulukavereita. Pikkuhiljaa ei salibandy enää jaksanu kiinnostaa, vaikka viimisenä pelikautena päästiin meidän lohkosta loppupeleihin. Tiputtiin siellä kuitenkin ihan alkumetreillä eikä päästy mitalleille. (nuorten SM)


Mun pelaaminen päätty siihen tapahtumaan. En yksinkertasesti jaksanut jatkaa, kun ei enään yhtään kiinnostanut. Nämä uudet ystävät koulussa eivät olleet siis urheilutyyppiä, rakenteeltaan normaalipainon ylärajoilla mielestäni. Niiden kanssa tuli tutustuttua sitten kalorimaailmaan. Ruokatauolla aina kaupasta vähäkalorisin myslipatukka ja cola lightia. Tähän asti en ollut siis edes tiennyt, kuinka paljon keskiverto nainen kuluttaa päivässä energiaa. Vastaus oli noin 1800.


En kuitenkaan pitkään aikaan tosta, laskenut päivän kalorimääriä, vaan söin todella normaalisti. Ruokatauolla tietysti heidän esimerkkiä seuraten. Jossain vaiheessa aloin sitten mieltää kroppani isoksi, vaikka en koskaan ole ollut ylipainoinen. Koko 38 ei vaan ole sama kuin 36 tai alhaisempi.


Aloin jojoilla ja en ole vieläkään päässyt siitä eroon. Välillä olen 61 kg, toisinaan taas melkein 66 kg. Haluaisin niin helvetisti olla parempi ja laihempi ihminen!! Mä en vaan osaa, on hyviä hetkiä ->syön vähän ja laihdun. Sitten taas tulee hetki että rakastamani ruoka tai karkit, herkut ja suklaa vie voiton. Yök, ei tarvi ku pari päivää syyä ja oon lähtöpisteessä.


Haluun oikeesti päässä tommosesta eroon. Ehkä tää sekava syöminen heijastaa mun sekavaa elämää. En saa vaan aikaseksi rakennettua elämästä mun näköstä juttua, koska mun elämässä ei ole aineksia mistä rakentaa sitä "hyvää elämää". Rakennan pilvilinnoja ajatuksissani laihemmasta ja paremmasta elämästä. Niitä mä en sekavilla ja päämäärätiedottomilla ajatuksilla kuitenkaan vois koskaan saavuttaa. Vai voisinko?


maanantai 29. syyskuuta 2008

Jee mun syndet ja oon vaan haravoinu :P


Hihii, tänään 19 ja mieli tuntuu olevan 5 vuotiaan tasolla. Aamulla ku olin käyttäny koiran oli ihana mennä haravoimaan, hyötyliikuntaa jee :D Tykkään syksystä ku lehet on niin ihanan värisiä enen ku ne putoaa. Pihat on täynnä oransseja vaahteran lehtiä ja haravoijia :D Oon siis reippaillu tänään ja haravoinu yhteensä 3 tunia, 2 tuntia aamulla ja vielä tunnin iltapäivällä. Ja energy- netin mukaan kulutin melkeen 800 kaloria!! AAA, en voi uskoo, mut oli se raskastaki :D.



Tänään oli mun synttärit, mut eilen kävi mummot syömässä kakkua. Söin itekkii 2 palaa ja 3 piparia, mut ei ahistanu kuitenkaan yhtään. Tässä kohtaa voisin myös mainita, että rakastan leipomista ja oon yleensä se joka meillä leipoo kaikki leivonnaiset. Löysin siis yhestä lehestä semmosen ihanan kakkuohjeen ja kokeilin sitä. Tuli ihan älyttömän ihana kakku. Semmonen perjaatteessa maustekaku, johon tuli väliin ja päälle tuorejuusto-tomusokeri kuorrute ja mantelirouhetta päälle :P. Kakkuaikinaan tuli myös omenaraastetta ja voin sijasta oliiviöljyä.



Namm :) omatekemät leivonnaiset on kyl siitä pahoje ettei tiiä yhtään minkäverran energiaa niissä on :S



Tohon leipomiseen vielä liittyen, sain äiskältä synttärilahjaks semmojen leivontasetin :D. Siinä on silikooninen kakkuvuoka, muffinivuoka, 2 sutia, vispilä ja kintaat jossa silikooni päällyste kämmenten kohalla. Oikeesti aika kiva, mut en tiiä uskallanko jatkaa tätä himoleipomista sitte joskus ku muutan pois kotoa, koska saatan syyä kaiken ennen ku mulle tulee vieraita :D. Joten en tiiä, tuleeko sille setille koskaan käyttöä.



Täällä voi kuitenki hyvin leipoa kaikkea, ku mun veli, sisko ja isäpuol on semmosia syöppöjä et mun leipomiset katoaa niitten suihin aina viimeistään parissa päivässä. Enkä aina siis "kerkeä" ahmimaan niitä :D

torstai 25. syyskuuta 2008

Ja mun pitäsi päivitellä useammin.

Taas kulunu ihan liian kauan viime päivityksestä. Oon saanu käytyä siellä työkkärissä :) (eli oon saanu ihan sikana aikaan) Tiistai aamulla siis polkasin kaupunkiin, oli aika kirpeä ilma mut en sortunu menee bussilla, jes!
Se työkkärin täti yritti saada musta jotain irti, ja ihmetteli etten oo aikasemmin ilmottautunu ja blaa blaa. Yritin selittää sille etten oikeesti osaa päättää mitä haluun tehä jatkossa, opiskella vai tehä töitä. Toisaalta haluisin sellasen ammatin, josta oikeesti pitäisin, mut mulla ei oo tällä hetkellä mitään "unelma ammattia" tai mielenkiinnon kohdetta. Ainoastaan ruoka, mut en tiiä haluisinko olla mikään kokki tai leipuri. Söisin ja maistelisin itteni niin isoksi etten mahtuis keittiöstä ulos :S
Se nainen suositteli kuiteki mulle, et voisin hakea ainakin työharjottelupaikkaa jostain, et saisin vähän enemmän työkokemusta. En mä haluis mennä minneen enää ilmaseksi töihin, ku sain ton koulutuksen työssäoppimisen suoritettua.
Mua ärsytti ja ahisti taas ihan älyttömästi ku piti vastailla kysymyksiin mihin en osannu ees vastata.. Lopussa olinki sitte ihan avautumassa, ku se kysy sellasella ystävällisellä katseella "Et oliks jotain muuta?" Silmät kirkkaina sitte -Ei mulla mitään, erikoista..(haluun pois täältä, oon vaan kaikkien riesana täällä). Lähin reippain askelin huultapurren pois.
Ainiin, sain kanssa sellasen esitteen suunnannäyttäjä-kurssista, jossa autetaa löytämään päämäärä, oli se sitte opiskelemaan tai työhön hakeutuminen. Tänään kävin sitte tänään siellä infossa, ja se kuulosti ihan hyvältä :) Hain siihen, mut en oo ollenkaa varma pääsenkö, koska siellä oli tosi paljon muitakin kiinnostuneita.

lauantai 13. syyskuuta 2008

..

Ei tästä tuu mitään. Mistä siis? Tästä elämästä, tai mistään yleensäkkään. Oon taas possuillu vaan. Tänään esimerkiksi massussa jo jugu+leseitä ja kahvi (114), sipsejä ehkä vähä alle 100g?, 4 kpl salaatti/tomaatti/salsa täytteistä tortillaa, alpen light(60). Haluisin tännekkin kirjottaa paljon useammin, mut ei mun elämässä tapahdu mitään, jumitan paikoillani. Herään aamulla, ja illalla ku meen nukkumaan tuntuu et olisin just noussut, eikä mitään olis kerenny tapahtua.
Eilen löysin kaupasta uuen "kevyen" herkun. Tai en tiiä kuinka uus se on, mut kuitenkin. Niissä "pussi mousseissa"(jauhepussissa lisätään vaan 1 dl maitoa) on semmonen vaihtoehto ku suklaavaahto, jossa on 55 kaloria/dl. Ei se tosin paljo auta mua, ku tulee aina vedettyä se koko pussi (3 dl valmista moussea) jos teen sitä, eli 165. Eikä se tietysti oo yhtä hyvää ku se sokeri juttu tietysti, mut ainaki vähäsen kevyempi.
Toinen mitä oon alkanu syömään kauheesti, on Findusin rasvaton majoneesi. 55 kaloria siinäkin per 100g. Hyvä vaihtoehto, jos ei haluu ihan kuivaa näkkäriä tai leipää syyä. Täydellisen kevyt iltapala: näkkäri, sipasu majoneesia, muutama kurkkusiivu ja muki hyvää teetä nam :)
Vaa'alla en oo uskaltanu käyä ties koska taas viimeksi, enkä oo menossa vähään aikaan. En mä uskalla.

torstai 4. syyskuuta 2008

Olen takas, Suomes..

Olin eilen jo kahen aikaa kotona, mut en jaksannu ku vast nyt tulla raapusteleen tänne. Matka meni hyvin ja huonosti.

Söin siis hyvin, hyvin paljon. Idiootti. Käytiin 2 kertaa buffetissa syömässä ja söin niin sikana et olin varma et maha repeää just. En silti ees yrittäny vaivautuu oksentaa. Ei mun olis täytyny syyä sitä määrää. Ällöttävää!!

Ruotsissa oli just semmosta ku aattelin, nättejä muotitietosia laihoja ihmisiä ja kaikkee... Tunsin koko ajan ku kaikki katto mua kieroon, vaatteet oli varmaan niitten mielestä niin so last season, ku vaan voi olla :S

Alko ahistaa sitte vielä enemmän, ku yritin shopata vaatteita. En mä mitään löytäny, mähän oon lehmä eikä lehmille oo vaatteita. Eli mun päällä mikään ei näyttäny vaihteeksi taas hyvältä. Alko ahistaa enemmän, paljon ihmisiä, kurkkua alko kuristaa vedet tuli silmiin. Sitte oli pakko vaan vetää henkeä. -"Idiootti sä näytätä vielä naurettavammalta, yritä nyt ees hymyillä, et kukaan ei kiinnitä enempää huomiota suhun mokoma itkupilli" sanoi joku ääni mun sisällä.

Mulla ei oo ikinä ollu noin paha olo. Ku päästiin takasin laivaan mentiin heti syömään, ku ei oltu juotu ku aamu ja päiväkahvit ja syöty aamu puurot. Ahmin sitte taas ihan hitosti kaikkee, mummo katto vaan silleen et ei hitto, mitä toi tekee? aikookse ahmii ittesä hengiltä... Loppuilta meni sitte kopsutellessa taxfree -kaupassa. Ku pääsin sitte illalla viimein sänkyyn, ei tarttenu ku laittaa pää tyynyyn, ja sieltähän ne koko päivän pidätelly kyyneleet sitte virtas.


Seuraavana aamuna pakattiin ja kotia kohti. Illalla söin kotona ostoksiani 200g pähkinäsuklaata ja kasan kuivahedelmiä..

Että semmonen matka...
----

Aamulla kamalan paha olo ja kierre jatku. Aamu kahvi ja loput pähkinäsuklaasta 100g ja 70g tummasuklaa levy ja isokulho muroja vielä päälle. Sitten tuli se morkkis, idioottii!! Marssin alakertaan ja oks. Ja oksensin, kerrankin mä oksensin, sain ulos suurimman osan tosta suklaasta ainakin ja ehkä puolet siitä murokasasta. Mut oon silti tyytyväinen tohonki suoritukseen..


---

Seuraavan päivällä

torstai 28. elokuuta 2008

jotain mutinaa..

Mulla tuli vaan yhtä'äkkii kauhee tarve kirjottaa..oon yksin kotona, iik! Pelkään et koht meen syömää jotaa kauheeta, ku kukaa ei oo näkees. Eilenki meni taas jäätelöä iltapalaks, hyi ja mun piti laihuttaa. Ei tää näytä siltä.

Inhottaa ihan kauheesti. Hävettää ku en saa mitään aikaseksi, sinne työkkäriin pitäis mennä. Enkä oo onneks ku koht 3 kuukautta ollu menossa sinne :/

Kaiken lisäks mun mummo pyys mua ruotsinlaivalle sen kanssa. En tiiä miks. Mä oon kyl nähny jotenki sitä tänä vuonna tosi usein. Me vaihetaa kuulumisia ja se tietää et oon aika yksinäinen ja laiska ja kaikkee..
Ehkä se viime sunnuntaina huomas et oon laihtunu vähän ja olin alla päin. Yleensä mulla on siis siellä käydessä päällä huppari ja farkut, mut nyt mulla oli laihistava trikoo paita +hiukset ylhäällä ja kapeiksi meikatut kasvot. Eli näytin niin laihalta ku voin tän kokosena näyttää.

Ehkä se haluaa piristää mua sillä matkalla. Tai sitte se syy oli oikee, et sillä on käyttämättömiä bonuksia eikä vaari kerkeä lähtee sen kanssa. Lupauduin kuitenki lähtemään, ilmaseks reissuun :) Tulee varmaan kyl aika tylsä matka, mut ainakaan ei tuu maattuu vaan kotona.

Lähtö sinne siis maanantaina. Eikä mulla oo mitään kivaa päälle laitettavaa :S
No kai mä kuiteki saan jotain noista vanhoista rievuista yhistettyä..

Ja ärsyttää, ku en osaa kirjottaa silleen ei sekavasti!

tiistai 26. elokuuta 2008

Mettässä

Oon ollu laiska tänään, syöny ja lukenu + keränny sienii :) eli en ihan täys laiska.

Hyi mua söin siis tänään 3/4 pizzasta, sellasesta tilatusta. Enkä tiiä yhtää energia määriä varmaan yli tuhat tommosessa kokonaisessa pizzassa. Ihme on kuitenki et ei ahista ainakaan nyt. Ehkä huomena, tai siis aamulla lenkki ja vain kahvia varmaan puuro/jugu/lese päivä muutenki luvassa, ku tos pizzassa niin idiootti liikaa rasvaa!!

Hyvä asia oli toi ku äiskä innostu lähtee sieni mettään. Rämmittiin siellä tunti 20 min ja energy netin laskuri näytti, et sienestys olis kuluttanu tolta ajalta noin 450!! Eikä se tuntunu yhtään rankalta :O. Sen on pakko olla väärin, koska eihän siinä tullu ees hiki, eikä jalat ollu mitenkään veltot.. Ehkä se on silleen et jos juoksee hulluna ja kyykkii jokaisen sienen yksitellen ni kuluttais ton määrän. No enpä tiiä, merkkaan päivikseen varmaan kuitenkin -200 kaloria.

Ainiin ja puol muovikassillisa suppilovahveroita kerty yhteensä :)


perjantai 22. elokuuta 2008

Kaikki meni niin ok, tai sitten ei..


Toi mun ruokasuunnitelma ei oo menny ihan putkeen. Kyllä mä oon noina päivinä suunnilleen syöny niinku olis pitäny, mut oon syöny kaikkin päivin hedelmiä ja jugurttia..

Jos voisin kelata tunnin taakse päin tekisin mielihyvin...

Oon syöny viimesen tunnin sisällä:

-2 palaa omenapiirakkaa (?)

-n. 1,5 dl mansikkarahkaa (?)

-2 ruisleipää rasvattomallamajoneesilla (140)

-kinuskivanukas (81)


En oo ees ennen pitäny tosta omenapiirakasta, ku oon vihannu ennen kypsennettyä omenaa!! Mutta hyvin meni massuun äsken :S Oli muka niin heikko olo ja annoin palkita itteäni ku tein tänään ½ päivää pihahommii. Noi ompotkii oli meijän omanpihan omenapuista ni piti muka syyä..

Ihan oikeesti mua inhottaa, noiki on niin läpi näkyviä tekaistuja tekosyitä!! Mä oon vaan niin paska! Huomenna ei tartte kyl miettii et pitäsikö mennä aamulenkille, mä vaikka pakotan itteni, HYI.


Tänään muuten:
-5 luumua (65)
-2 puuroa (n.300)
-5 miniluumutomaattia (15?)
-3 siivua broilerileikkelettä (24)
-1 dl jugurttia (40)


Toi olis näyttäny niin paljon paremmalta..


tiistai 19. elokuuta 2008

2.



Oon päättäny, vihaan remontoimista. Meijän yläkerran aulaa rempataa parhaillaa ja tänään on laiteltu levyjä seinille. Oon siis joutunu auttaa, pitelemällä niitä paikoillaa ja nostelemaan niitä..kuluttanu siinäki onneks jonkun verran :)

Huomena olis vuorossa katon hiominen ja maalaaminen jos keretään. On se hyvä et ollaa tällasii köyhii ni joutuu tehä nää kaikki paska hommat ite.. Mut kuitenki jos huomiseks ei oo vielä kipeet kädet ni huomisen jälkeen on varmasti jos joutuu koko päivän pitää niitä ylhäällä ku maalailee :/ No toivottavast tulis hyvää jälkee kuiteskii :D

Tän viikon ruokasuunnitelmiks tein sellasen, et joka toinen päivä on puuro päivä ja joka toinen keitto päivä:

maanantai:puuropäivä

tiistai: keittopäivä

keskiviikko:puuropäivä

torstai:keittopäivä

perjantai:puuropäivä

lauantai:keittopäivä

Sääntönä mulla on, et puuropäivänä saan syyä pelkästään puuroa sekä ananasta. Keitto päivä on sitte vähä ku paasto. Silleen et kaikki keitot (ei tartte olla pelkkää lientä tai sosetta), jugurtti, mehut/mehukeitot(sokeriton) on sallittuja. Lisäksi omenaa ja leseitä (enhän mä muuten selviäis)saa syyä :) Ei tos oo kyl päätä eikä häntää, mut näillä mennään :D

Noi on aika vähä kalorisia, joten niitä saa syyä aina siis ku on nälkä. Ei kuitenkaan niin et syömiset menis yli 1000.

Tänään: jugurttia ja leseitä(94) ja kahvi(20), omena (60)ja kahvi(20), white soup(90) ja kahvi(20), 2 omenaa(100), jugurttia ja leseitä(94)=498-400(aamu lenkki noin)=98 VAAN!!

..

Olin aamulla ihan innoissani ku paisto aurinko, ku monta päivää on ollu ihan tommosta puol sateista. Sen et kerkesin mennä lukee lehen ja juomaa kupin kahvia ja vettä tietysti. Eli tohon noin puol tuntii ja lähettyy lenkille, ni meni tosi synkäks :( No ei kuitenkaa alkanu sataa lenkin aikana, mut nyt sataa taas. Tänään oltii meinattu laittaa meijän piha vihnoin ja viimein kuntoo, mut eihän siel nyt voi mitää tehä ku joka paikka on ihan litimärkä taas!!! Höh.

En oo oikeesti vieläkään miettiny mitä oon tekees nytte ku koulu loppu.. vaik oli koko kesä aikaa miettii. Todennäkösest oon pitääs välivuotta ja pitäs hakee töitä, mut ei vaan jaksais. Ja mihinhän mä hakisin ees ens vuodeks? Ei tietoa, mua ei tällä hetkellä kiinnosta mikään muukun se et haluun pienemmäks.. Ja vaikka en koko aikaa ajattelis ees sitä ni jotenki tunnen etten pystyis keskittyy mihinkään muuhun kunnolla..:S

Paino lenkin jälkeen oli 61,5, jee!! Tosin olin varmaan hikoillu kaiken nesteen pois, enkä ollu syöny aamulla mitään ni sen takia.. Mut silti :)

Nyt venyttelee lihakset ihan jumi jumi..

lauantai 16. elokuuta 2008

Oon takas!

Mulla ei oo mitään järkee tässä toihussa taas vaihteeksi. Päätin etten pysty olla kirjottamatta enää vaik en ookkaa tossa mun tavotteessa. Painoa siis 62,5. Viikko sitte vaaka näytti jo 61.8, mut eiköhän mun kädet latonu mun siskon synttäreillä vaikka mitä suuhun ja reps oli valmis. Ja jatkui seuraavana päivänä, joten täytyhän ton painon sitte taas noussa.

Ainut ilonen asia kesässä oli et opin liikkumaan. Tai silleen et oon käyny juoksees pitkästä aikaa, ja meijän alakerran "kuntosali"(kuntopyörä +muutama paino, jumppapallo ja hyppynarut!!) on ollu jopa viikottaisessa käytössä :)
Rakastan lukea toisten blogeja ja oon ihan koukussa joihinki (hyvä mehkaus!). Saatan välil käyä mont kertaa päiväs kattoos et onks se jo päivittän ja tollee :D (hiton kyylä)
Aamulla ku heräsin sato ihan kaatamalla vettä, otti niin päähän ku olin suunnitellu et menisin rullaluistelee!! Viimekerrasta on nimittäin aikaa, oliskohan ollu viimevuonna alkukesästä. Sain kuitenki sitte lähettyy joskus yhentois aikaa lenkille. Oli tosi hauskaa, ku en oo ikinä ollu hölkkääs et meijän koira olis ollu mukana. Meni kuitenki ihan hyvin, välil se meinas tosin alkaa leikkii, ku sitä alko kyllästyttää ni piti ettii sille joku keppi suuhun :D Ku tultii kotii, ni oltii molemmat ihan märkii :D ei haittannu!! satees on kiva juossa ku ei oo niin kuuma ja jaksaa paremmin ku on niin paljo happee ilmas. Plussana viel et ei tuu paljo porukkaa vastaa ku sataa.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Mä vihaan lihassärkyä!!

Me oltii eilen koko päivä Helsingissä shoppaas, jee :) No en mä oikeen mitään ostanu, muutaman paidan ja sitte yhestä ihanasta luontaistuote kaupasta kaikkii saippuoita ja luomu suklaata ja teitä :D siis teetä

Huomaa ton mun huonon kunnon, ku ei oo vähää aikaa ollu jalkojen päällä koko päivää, ni illalla särki ihan äkyttömästi jalkoja. En myöskään nukkunu yöllä kovin hyvin, vaan heräilin siihen ku jalkoja koski ihan pirusti..



Ja tein myös eilen päätöksen, että en kirjota tänne blogiin ennen kuin oon päässy alle ton 60 kg rajan mielummin 2 kg vielä enemmän.. saa nähä kuinka kauan siihen menee. Mutta siihen asti tämä blogi pysyy hiljaisena...

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

...

En oo ollu nyt kotoon vähään aikaan ni en oo päässy kirjotteltee..

Juhannus meni syödessä hyvin(liian hyvin)..

Ei mitään ihmeellistä uutta oo tapahtunu, enkä oo kyl ollenkaan kirjottamis tuulellakaan nyt. Huomenna kuitenki olis tarkotus lähtä alennus myynteihin :D

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Aamukahvia

Tällä hetkellä, kyllä väsynyt olo. Heräsin 12.10, ja nyt aamukahvi edessä koneella. Ei meinannu eilen saada millään unta, nukahdin "vasta" puol kolme suunnilleen ja se on myöhä minulle joka yleensä nukahtaa aikasin :D

Oon syöny nyt suunnillee päivistä riippuen 800-1400 kaloria päivässä ja kuluttanut vähintään 100 (mikä on todella vähän tiedän, mut kumminkin) Vaa'alle en oo uskaltautunu, mun maha tuntuu niin hudgeltaa..

Aloin miettiä pitäskö pitää jotain paastoa vaihteeksi, söin kyl jo yhen 100 %ruisleivän broileriliekkeen kanssa (83).. Mut voisin pitää semmosen "paaston" jossa sallittuja:

-sosekeitot ja soseet
-puurot ja leseet
-mehut ja juomat (tottakai)

Tosin tollaselta mun ruoka on näyttänykkin nyt vähän aikaa, lisättynä omenoilla ja ruisleivillä sekä niillä ei toivotuilla keksi repsuilla...

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Levotonta.

Aamulla oli taas heti kahvin jälkeen kamala aamu ahistus. Tuli loppujen lopuks niin sietämätön olo et oli pakko mennä polkee alakertaa kuntopyörää... oon taas pitkästä aikaa ottan sen käyttöön.. Rokki korvissa ja reidet hapoilla, onneks autto. Oli sen jälkeen parempi fiilis.

Ruuaksi puuro ja karjalanpiirakka savulohijuustolevitteellä. Iltapäivällä sitte telkun kattomista sateen ropistessa, pantteri-rok karkkipussin vajotessa mun sisuksiin :S Ei ollut aamulla todellakaan suunnitelmissa, mun oli tarkotus mennä tänään sinne työkkäriin muttei tullu sitte lähettyy ton aamusen ja kamalan ilman takia. Toi kauhee "ei kesäilma" on vaikuttanu mun mielialaan nyt parin päivän tosi paljo. Tai sitte se johtuu tästä toimettomuudesta ja tulevaisuus ahistuksesta :'(


En kamalasti itekkään kommentoi toisten blogeja, mut jotenki on ollu tosi tyhjä olo ku kukaan ei oo kommentoinu mitenkäään. Ihan ku yksin jutustelis..

Tänään tuli katottua taas Gossip Girl, oon näköjää jääny ihan koukkuun. Se on vaan niin sairaan laiha se Jenny(näyttelijä nimi) vai mikä sen Danin pikkusiskon nimi nyt oikaan. En oo seurannu sitä subin Skins-liekeissä sarjaa ollenkaa, mut tänään katoin sen ku siinä oli joku jakso joka kerto sen yhden henkilön syömishäiriöstä. Ei tuu varmaan enää katottuu, oli ihan outo ja huono sen sarja. Tosin se tyttö oli jotenkin...surettava nököhammas..

Syömiset yht:
-kahvi ja omena
-puuro ja karjalanpiirakka
-kahvi ja pieni pulla (hyi äitin sadepäivä leipomiset)
-rok-pantteri karkkipussi 350g (ja ahmin kaikki kitusiini :S)
-tee ja ruisleipä med kalkkunasiivu

Illalla tein vielä reisiä, vatsoja ja selkiä :)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Sadepäivä


Oon palaillu maisemiin :) Häät meni ihan ok, söin vähemmän ku aattelin :) Palan mansikka kakkua ja 2 keksiä. Tosin boolia tuli juotua, ja siinä oli varmaan kaikenmaailman sokerilimuista siideriin ja kossuun.. Muuten meni reissu ihan ok.

Tänään olin ah niin ihanan mummoni kanssa syömässä Rossossa. Olin sen takia, koska se oli varannu mulle ajan pankkineuvojalle enkä mä sinne yksin ollu todellakaan menossa. Mut kumminkiin, söin katkarapusalaatin ja jälkkäriks semmosen annoksen missä oli 1 pallo lakujädeä ja 1 pallo mansikka sorbettia + keksinmuruja ja karpalokastiketta. En ees oo ajatellu paljo oli kaloreita, mut oli se niiiiiin hyvää :D

Sen jälkee mentii sinne pankkiin. Mun täyty päättää mitä mä tekisin niil mun mummon mulle säästämille rahoille. Päädyin sitte laittaa osan mun tilille ja osan määräaikaselle säästötilille ainaki vuodeks. Ja muuten mitä ootte mieltä, onks vuoden koroks 5,25 ihan paska? (en yhtää tiiä näist talousasioista mitää :D)

Päivän kyl tosiiaakii kruunas toi hemmetin vesisade. Ja ärsyttää iha sikana ku sadevarjokaa ei auttanu yhtää, ku tuuli niin paljo et se ei pysyny ees kädessä. Voitte vaan kuvitella miten hehkeä näky mä oli mun märässä tuulitukassa sitte ku olin päässy kaupunkiin asti...


Pitkästä aikaa voisin laittaa syömiset:
2 kahvia
katkarapusalaatti ja se jädeannos
1 kahvi
120g semmonen fazerin berries karkki pussi (mummo osti, namii)
omena ja ruisleimä med kevyt savulohijuustolevite
+vaalea kanaleipä ja ruisleipä sillinkanssa (miiiks?!)

-30 min kuntopyöräily
-n .15 min lihaskunto

torstai 5. kesäkuuta 2008

Kamala läskiahdistus :/

Oi mulla iski kauhee läski ahistus paniikki. Oon koko viikon syöny melkeen siivosti, mut eilen kuitenki iski ihan kauhee karkin himo 21.10 eli kiskakii oli just menny kiinni (niin onneksi tai sitte ei) Ahmin sitte pussin poppareita (en haluu ees tietää paljo rasvaa :( ) 4 paahtoleipää 2 hillolla ja 2 kalkkunan ja voin kera :S
Aamulla oli sitte kauhee turvotus...Tänään oon syöny n. 1dl porkanaraastetta med ananas, 2 uuttaperunaa(pientä), 2 kahvia, 1/2 raa'an sellerin varren(yök, mut poistaa nestettä)

Lisäks iltapalaks varmaan jugurtti (59) leseittenkera + purkki ananasta.

Huomena pitäs lähtä sitte ajelee tonne keskisuomeen päin, niihin häihin. Sinne pitää mennä jo ajoissa, koska kuulin just et jou'un sinne valmistelee. Tää sen takia, koska joku pitopalvelu emäntä oli peruuttanu, ku sillä on itellä joku peruuttamaton meno. Joudutaa siis sitte meijän äiskän kanssa avustamaan sinne kyökin puolelle. Mietin vaan, et hyvä puoli on ehkä et toivottavast meil on sit niin kiire, etten kerkee latoo suuhuni kiloo pipareita ja kakkua :D
Vähä jännittää, vaatetuksen oon jo päättäny mut en tiiä viel miten aijon laittaa nää hiukset. Varmaan jätän auki, tai laitan pinneillä jotenkii. Näit on vaikee laittaa oikeestaa mitenkää erikoisesti, koska mul on tosta päältä pätkitty n. 15 cm pitusiks...
Toivottavast kaikki menee kuitenkii ihan ok.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

...

Ohhoh oonpas ollu laiskalla päällä :/ en oo ees tänne jaksanu kirjotella...

Noh nyt oon sitte työtön loinen, joka asustelee vanhempien nurkissa...
Pitäs hakea vissiin jonneen töihin. Mua ahistaa tää kaikki vaan niin törkeesti, et oon jotenkii sellasessa tilassa et tunnen olevani jotenkin halvaantunu ja ihan uupunu tästä tulevaisuuden ajattelemista...

Hii!! iskä lupas kunnostaa/ostaa mulle uuen pyörän valmistujaislahjaks :> Mun pyörä on ollu nyt vuoden hajalla, joten oon joutunu ajelee meijän äiskän pyörällä. Mun pyörässä on siis sisä- että ulkokummi rikki ja sen lisäks takavanne soikeena :/ enkä ees muista et mistä se meni semmoseks :D Ois tosi kiva saaha kokonaan uus, ku toi mun nykynen on varmaan 9-7 vuotta vanha ja muutenkii ihan ruosteessa.. sit vois rullailla joka paikkaa sen kans :))

Syömiset on menny tosi tasasesti ja oon pysyny siinä mun "säännöllisesti syömis" jutussa. Se ei oo tosin tuottanun kovinkaa erikoisia tuloksia ku en oo lenkkeilly juur ollenkaan, jossei koiran paskatusta lasketa(korttelin ympäri ja silleen) Paino oli tänään päivällä 63,7 eli ei mun korkein mut ei alhasinkaan paino. Mä en oikeesti saa sitä ikinä enää varmaan alle ton 60 :S, but I still keep trying...

IIIk!! Viikonloppuna sinne häihin pitäs lähtä, vähä jännittää :) Oon viimeks ollu 8 vuotiaana mun äitin ja isäpuolen häissä... Nyt pitääki sit olla tarkka ettei tuu hotkittuu mitää kakkaa kauheesti et kehtaan ainekii maistella kakkuu :S

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Pullaleipäpossuu...


Tänään aamul olisin voinu maksaa aika paljo et olisin saanu jäähä nukkumaa, väsytti ihan kauheesti :S En jaksan ees mennä sinne aamulenkille..

Syömiset on kans ollu sitä luokkaa et, ei voi, ei voi, eiii!!

aamupala: vaalealeipä, banaani ja 2 kahvia
välipala: omenaviineri ja kahvi
lounas: banaani, omena ja 0,5 l funlightia
välipala: banaani
päivällinen: juuressosekeittoa ja ruisleipä (paljaaltaa)
ööö välipala: valmishamppari?!

toinen ööö välipala: 2 vaaleeta leipää kevytmajoneesin ja kalkkunasiivujen kera

sekä lisäksi vielä kuningatar tuutti (156) ja puuro (n.150) :S

Lisäks ärsyttää ku kävin tänään leikkauttaas hiukset, ni ne on nyt liian lyhyet ja mun otsatukka sojottaa vissii pystysuorassa jos sen föönaa :S (mul on olkapäille pätkityt tummanruskeat hiukset + ne ettarit)

maanantai 26. toukokuuta 2008

Mai wiikend

Mulla oli tosi rasittava viikonloppu, ainki omasta mielestäni. Jou'uin esittelee sille mun veljen kummin avovaimolle meijän kaupungin "hurjia" shoppailu mahollisuuksia. (asutaan peräkylässä, joten ei ollu paljo esittelemistä) Vaikka se ite henkilö on tosi sosiaalinen ja puhelias eli mun vasta kohta meinas jutut loppuu kesken. Oli jotenkii tosi vaivautunu olo kokoajan.... Eli en sitte menny sinne salille, lenkkeilin kuitenkii koiran kanssa viikonloppuna yhteensä 3 tuntia :>

Tänään kävin äiskän kans ostaas mulle sen mekon, tykkään siitä tosi paljo <33 ihana, se on semmonen valkonen harsomainen, jossa on sellanen silkki nauha rinnan alapuolella joka solmitaa taakse :)

Ainut hyvä asia tossa et meillä oli noi vieraat viikonlopun, oli et sain hyvän vinkin laihutuksee :D Se henkilö sano et se laihtu sen kaverin kans tosi lyhyes ajas, ku joi aamulla ainaki puol litraa vettä ja kävi 20 min lenkillä. Sitte söi ennen kahtatoista pelkästää hedelmiä. Se perustu siihen et aamulla aineen vahdunta lähti kunnol käyntii ja sit loppupäivän sai niinku syyä "normaalisti" en tiiä sitte et mitä se tarkotti se "normaalisti", varmaan sellasta säännöllistä syömistä et se aineen vaihdunta ei pysähy...

Hah, kokeilin sitte tänään aamulla tota :D join vettä vähä ku heräsin ja kävin 20 min lenkillä sitte tulin kotii ja söin cottifrutin(vastoin sääntöjä)ja 2 kahvia ja puol litraa vettä. Kyl se vissii autto, koska mul oli kauhee nälkä jo klo 9 ku söin aamulla klo 5.10. Harmi vaa et mul ei ollu aamukahvi tauolla mitää syötävää, ni join sitte vaa sen kahvin. Ruokiksella söin 2 omenaa ja 0,5 litraa mansikka funlightia :p Ku tulin kotii söin porkkanan ja sit me lähettii sinne kaupunkii ostaa sitä hametta. Käytii kahvilla ja syötii puokkii mozarella panini :S + se kahvi Kotona otin jugun 125g joku rasvaton, (en tiiä kaloreita ku se kalori pahvi oli heitetty veke :/) lisäsin siihen vehnäleseitä niin paljo ku siihen purkkii mahtu ja otin lisäks paljaan ruisleivän. Päätin et toi olis mun iltapala, mut kuinka ollakkaa menin vähän ajan pääst keittiöö ja otin 2 keksii, KAKS! :o sitte lähti puuro mikroon ja mansikkahillosilmä keskelle. Söin neljä lusikallista ja tajusin et hölmöö, Hölmö, Hölmö ja vein sen keittiöö. Äiti vähä ihmetteli :D

-Joo mul ei ollukkaa nälkä, mä syön sen sitte aamulla...

ja tulin koneelle

torstai 22. toukokuuta 2008

Öyyh


Voi voi ja voi

Ei itse asiassa voi, vaan sen rasvan ja sokerin määrä jonka oon syöny. Oon ollu taas esimerkillinen huono ihminen tän koko viikon etten oo jaksannu vaivautuu kirjottelee ollenkaan.


Tähän päivään kuitenkin. Ihanaa yks aamu sitte viikonloppu (puuh), oon niin väsyny et ei voi ees olla nimittäin totta (miksihän? kun en oo ees mitää muuta tehny ku syöny)
-----
Kävelin sitte töitten jälkee keskustaa, ku mun pitäis vissii löytää joku asu mun päättäjäisiin... En mä kauaa kaupoissa kuitenkaan viihtyny, ku tuli ihan kauhee ahistus puuska :S oikeesti löysin tosi kivan näkösiä kaikkia pukuja, mut sitte ku aloin kuvittelee ne päälläni ei alkanu ku kurkkua kuristaa...

alko ahistaa ihan älyttömästi :/ en mä sitte mitään voinu ettii, ku en mä ois mitää pystyny kokeilee ku ne olis varmaan ratkennu...

Menin sitte ulos kauppakeskuksesta ja tulin ulos ja näin jädekiskan. Siinä sitte mentiin. Löysin itteni vähän ajan päästä tietenkin puistosta lipittämässä kahvi jädeä tötteröstä :'(

yyyyyyyyyyyyyyyyy

lauantai 17. toukokuuta 2008

Leffa mietteitää



Oi oli taivaallista nukkuu taas pitkään <3>

Iltapäivä tuntu tylsältä, ni lähin polkee kaupunkii. Menin vuokraa filmtownista sen kotimaisen sooloilua leffan. Ostin myös vähän karkkia, semmosia sokerittomia salmiakkikissoja ehkä 10 kpl. Ostin myös samaan pussiin 4 suklaakonvehtia ja 2 jugurtilla kuorrutettua papaijan palaa namm<3>

Söin myös tänään ihan normaalisti ruuan. 3 broileripyörykkää (itetehtyjä), 6 vihreetä tankoparsaa ja paprikasiivuja. Muussiin en uskaltanut koskea, ku näin miten paljo meijän äiskä tunki siihen voita :S

Huomenna mummolaan....

perjantai 16. toukokuuta 2008

oi voi, mulla on niin paha olo...

Päivä alkoi ok, puhelakolla äidille eilisestä riidasta. Taas. Join kaks kuppia kahvia ja lähin hölkkää pysäkille, ku meinasin taas myöhästyy bussista. (huonot puolet ajokortinomistajattomuudessa, joutuu mennä julkisilla, sillä töihin en viitti pyöräillä olisin ihan pöllähtäneen näkönen) En kuitenkaan menny bussilla vaan mun työnantaja sattu ajaa pysäkin ohi ja huikkas mut kyytiin :) (se on mun pikkusiskon kaverin isä ja on asunu meijän naapurissa pari vuotta sitte)

Töissä meni tänään hyvin, en tosin käyny syömässä ku ei yhtään huvittanu eikä edes ollut nälkä. Töitten jälkeen puhelin oli vastaan ottanut 3 puhelua ja 2 viestiä. Yksi viesti kaverilta, yksi äidiltä ja puhelut myös äidiltä. Mä olin kokonaan unohtanut, että me oltiin ajat sitte sovittu äitin kanssa et mentäis tänään katsastamaan kirppiksiä ja yhtä uutta mestaa joka on vasta avattu.

Kävelin ripeästi parkki paikalle ja ärsyyntyny ku olin unohtanu sen "reissun" olin suunnitellu just päivän loppuohjelman. Olin aatellu mennä kotiin syyä puuroa jossa omena kuutioita ja mennä salille. Pöh, menin sitte autoon äiti oli ihan tajuttoman pahalla päällä. Auton huolto oli tullu odotettua kalliimmaks. 500 €, viissataa! Se on isoraha tälläselle keskiverto köyhimyksille.. Tuli sitte kauhea riita, enkä suostunu nousee autosta ku ajettii kirpparin etee. "No tuut sä? häh?!"
-"En mä haluu, ku raivoissaa ei pysty keskittyy mihinkään" sanoin
- "Ei sitte"

Sitte me ajettii lidliin. Sieltä kinusin kärriin funlihteja jotka oli tarjouksessa :> hmmm. Ite ostin sorpettia, josta sain vinkin yhdestä blogista jota satuin yks päivä lukemaan. Ei mun ostokset kuitenkaan siihen jääny. Kaappasin varuiks 200 g valkosuklaalevyn jossa mansikka töhkiä ja vaahtokarkki pussin (mun vakio ostokset lidlistä)

Kotona kuitenki mulle tuli yhtä'äkkii kauhee nälkä ku en ollu syöny koko päiväs. Alottelin sitte sitä suklaalevyä, söin pari riviä. Ja oikeesti siihen tulee himo. Joten söin puol levyä.
Sitte oli ruoka, meillä oli grilliruokaa. Söin 3/4 paprikaa, salaattia ja kalkkunavartaan (joku semmonen valmiiks marinoitu juttu) oli ihan ok. Sen jälkee menin kattoo telkkuu söin loput suklaasta ja katoin huippista. Sitte tuli kauhee himo niihin vaahtiksii ja otin sen pussin esii ja hotkasin sen :S Lisäksi söin "tasapainottaakseni" valmiin kanahampparin, joka oli jääny yksikseen jääkaappiin :SSS

oivoi

ps. ihan omituista, mun menkat alko. Ne on tullu mulla viimeks pääsiäisenä :S outoo.. ei voi olla liian vähästä syömisestä, ehkä se on ylipainosta tai stressistä..

torstai 15. toukokuuta 2008

Ahdistaa aivan järettömästi tällä hetkellä :'(

Mä vihaan asua kotona, mä inhoon tota valitusta joka asiasta ja lapsien rääkymistä! Inhoon myös sitä että kaapit notkuu täynnä ruokaa, jotka huutaa koko ajan mun korvaan: "syö, syö et sä ikinä kumminkaan onnistu missään mitä sä yrität"

Mä inhoon tätä päivää kaikin puolin. Töissä asiakkaat ei oo taas vaihteeks osannu muutaku valittaa joka helvetin asiasta. Mikään ei oo hyvin kenenkään mielestäl. Ne ei helvetti tajua, etten mä sille esimerkiksi minkään voi jos tarjoustuotteet loppuu kesken, tai en tiedä jostain tökötistä kuinka kauan se kestää vanhenematta, jos siinä pirun paketissa ei ole päiväystä. Ei, ei, ei mikään ei riitä niille.

Mua ärsyttää se etten mä oikeesti jaksa keskittyä mihinkään, mua ei huvita mikään. Mä näytän aivan kamalalta rölliltä. Tämä rölli on lihava, jolla on kilometrin pituinen tyvikasvu ja ulosmallista kasvaneet hiukset. Miljoona vuotta sitten ostetut vaatteet, jotka on ollut muodissa kivikaudella.

Miks, miks?, miks?! sen takia koska oon laiska, eikä mulla ole rahaa ostaa yhtään mitään. Mä haluan että tää fuckin työssäoppiminen loppuu ja pääsen hakemaan töitä(ei kukaan mua ees varmaan huoli) ei huvita tehä töitä ilman palkkaa. Mä haluan täältä kämpästä niin paljon pois. ja tällä hetkellä koko maailmasta..

Välillä mä oikeesti mietin, et mitä väliä tällä kaikella on. Jokaisella ei oo ku yks elämä ja sillä ei oo mitään väliä miten sen elää. Mulla on ollu kohtalainen lapsuus, ja se riittää melkein mulle. Mun tulevaisuus näyttää niin yksinäiseltä. Mä en jaksa opiskella, joten hankin varmaankin jonkun paskan duunin, jossa kidun vanhaks ja kuolen pois. Ei kuulosta houkuttelevalta. Sen takia mä haluan pois, mua oksettaa tää paska elämä...

---
2 ruisleipää, 2 kahvia, cottifrutti, munakas ja tomaatti, 2 keksiä ja kahvi
oksettavaa, hyi mua!

maanantai 12. toukokuuta 2008

Suunnitelmia voi muunnella, kai :/

piti syödä tänään siis 2 omenaa eli noin 120 cal

mut söin cottifrutin (90 cal) ja 2 pullaa waaatt?! varmaan lähemmäs 400 cal?
+calsium vissyä ja funlightyä molempia 0,5 litraa
=eli yht noin 500 ei kauheen paha mun mielestä :)

En jaksanu ees mennä lenkille, mut sain jonkuu ihme sokeri pyrähyksen noitten pullien jälkee. Niimpä sain aikaseks tehtyy vatsoja, selkiä ja jotaa ihme jalkaliikkeitä. Tein myös pitkät venytykset ja nyt kihelmöi ihanast jaloissa, ku veri kiertää kunnolla <3

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Yök mua!



Aamu alko ihan ok kahvia ja voikkuleipiä äitille :> Sitte syötii tosi terveellisest prinsessakakkuu ja kahvii aamupalaks hmm.. (sitä ennen olin syöny jo päärynän) Sen jälkee heräiltii ja lähettii mun isäpuolen vanhemmille.

Tässä vaiheessa voisin kertoa että isäpuolen vanhemmilla on aina tarjolla kaikkee toosi suolasta ja toosi sokerista, toisinkuin mun äidinäidillä joka korvaa rasvan aina öljyllä ja sokerin makeutusaineilla.

Isäpuolen vanhemmilla mussutin siivun semmosta munakasrulla juttuu jossa oli sillii ja kaikkee ällöö, tiiän! ja söin myös kuningatar vohvelin ja n 2dl sokerilimuu :S. Sen jälkee lähettii kotii ja menin ekaa kertaa tänä kesänä hyppii meijän trampalle :D tuli ihan tosi kakara olo ja naapuritkii vähä katto, mut ainaki kulutin vähän siitä ruokamäärästä :> ( pompin kyl vaa jotaa 10-15 min)

Sitte olis ollu päivälliseks grillimakkaraa, lohta ja perunanyyttejä +salaattii tietty. Sain luikerreltuu ittelleni vähän vajaan lautasellisen salaattia ja noin 5 cm siivun lohifileestä, namm.. sen jälkeen äitinäitille -->

Siellä pakastekinuskikakkuu ja pipru sekä 2 dl karpalo greippi vissyä ja noin 1,5 dl pepsimaxia. Siellä oli pitkästä aikaa mukava käyä, unohin hetkeks jopa mun kaikki "suuret huolet" melkein. Broidi kaivo esiin jostain jonkun kivikautiset sulismailat ja pelailtii siinä samal sitte ku koira riehu ihan innoissaa siellä isolla laakeella pihalla (meijän piha on semmonen kirpunkokonen) Joo mut oli pitkästä aikaa hauskaa :)

Joo siinä mun päivä ainakin luulin olevan syömisten osalta, lähtiessäni seittemältä salille. Salilla olin tunnin jumpassa jossa hikoilin kun pieni sika, hävettää ihan kauheesti kun on niin hyvä pintaverenkierto naamassa :S ja pyöräilin siis sinne ja takaisin. Ku lähin pyöräilee kotii, ni oli ihan tajuttoman kylmä ku mul ei ollu ku trikoo paita ja 3/4 farkut mukana. Kotona sitte hotkasin kourallisen rypäleitä ja banaanin, kävin suihkussa, menin keittiöön tein 2 vehnäleipää kalkkunaleikkeellä, katoin huippiksen, söin kupin kermajädeä kinuskikastikkeella, katoin jokukaltaiseni 3/3.

Ja nyt oon tässä, mitähän mä ajattelin. Mä en uskalla edes laskea paljon mä oon tänään syönny, mun ei olis pitäny ahmia tota kaikkea. Vaikka eilen lupasin että se ei haittaa niin nyt kaduttaa, ei huvita mennä nukkumaan ku maha on ihan täynnä ja aamulla se on niin kipee että mä en varmaan pääse ylös :S Huomenna mä syön vain 2 omenaa, se on nyt päätetty! tätä mä en halua nimittäin mokata.

lauantai 10. toukokuuta 2008

iloa ja surua

Mun, se toinen jyrsijä kuoli pari päivää sitte :'( se oli mulle vielä rakkaampi kuin se toinen, mikä kuoli pääsiäisenä...) Nyt tuntuu niin ouolta ku oon omistanu aina jonkuu häkkieläimen kaheksan vuotiaast saakka :

Tuli sitten torstaina syötyä melko niukasti: yksi banaani ja 3 soijapyörykkää+ketsuppi
ja Perjantaina jugu(125), tonnikalasalaatti ja vehnäleipä(pitsapaikast)

Tänään meillä oli joku kauhee äitienpäiväks siisteys taloon hässäkkä :D joten hyötisliikuntaa :)))
huono puoli tässä päiväs kuitenkii, et rakastan leipomista ja lupasin pyöräyttää äitienpäivä kakun :) ei siinä mitään mutta tottakai sitä piti sitte malttamattomana jo tänään maistamaan...

Huomenna annan kyllä itteni syyä miettimättä (tai lähes miettimättä) miten paljo ja mitä syön, koska onhan kuitenkii äitienpäivä :>

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

...so ugly and horrible feeling...

mä oon niiiin tyhmä,!! söin äsken kaks ällösokerista leivosta KAKS, KAKS! yyyyyy

onnistuin melkeen oksentamaan vihdoinkii :>, mut sit en uskaltan yrittää enempää ku äiskä tuli tupakalta :S (vaikka se ei välttämättä oliskaan kuulunu, ku olin yläkerran weesees)

aaw, mun maha möyryää tosta sokerista ja rasvasta :'((

lauantai 3. toukokuuta 2008

Today.

Toosi kuuma päivä tänään, oon vaan otellu auronkoa ja lukenu kirjoja :>

sain myös lähettyy pitkästä aikaan juoksemaan :D tosin en tehny ku 25 min lenkin koska aattelin etten jaksa juossa pitemmälle. Oisin kuitenkin jaksanut, ehkä 10 min pitemmälle

torstai 1. toukokuuta 2008

että glada vappen vaan kaikille..

toivottavasti jollaan oli hyvä vappu, mulla ei.

yritin vissii itsemurhaa rasvalla ja suolalla. Söin siis sipsejä ja tortilloja, L-I-I-K-A-A

ton lisäks nukahin vasta aamuyöllä ku vanhemmat tappeli :S, sitä se alkoholi teettä (miks sellanen on ees pitäny keksiä!!??)

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Sumu.

Tänään aamulla heräsin kas kummaa klo 7.10 :D no ei niinkään kummallista ku kattoo et mitä tein edellisenä päivänä. Nukuin 16-19.30 päikkärit, väsytti taas eileen nimittäin paljon. Mulla on menny muuten tosi hyvin, oon tyytyväinen mun lähipäivien niukkiin syömisiinkin :)

Eilen tuli syötyä sen nukkumisen ansiosta: jugu(120), pieni omena ja banaani(160?), 2 omenaa ja 2 riisikakkua(n.200) eli YHT. 480 :D!


---

Aamulla oli siis tosi sumusta ja lähin innoissaa meijän koirankans lenkille, oltii jopa 1h 20min se on mulle semmonen melko pitkä ku yleensä teen semmosii vaa tunnin lenksuja. (meillä on semmonen hevosen kokonen koira joka tarttis oikeest paljo liikuntaa).

En tiiä johtuuko tästä syömisestä ja kesän lähestymisestä, mutta mua on alkan ahistaa kaikki ihan pienetkin asiat tosi paljon. Oon ihan paiseessa ku kuulin et mun enolla on häät kesäkuun alussa :( (yksi motivaatio lisää)

PS. Mua ärsyttää kun mä en osaa syyä silleen sopivasti, syön joko liian vähän niin etten laihdu tai liikaa, koska mun paino ei meinaa millään mennä ales päin ja sitten mä taas masennun kun se ei tipu RAI-VOS-TUT-TA-VAA!!


lauantai 19. huhtikuuta 2008

Pohtimista ja jäätelöä!

On taas muutama päivä kulunut kun viimeksi kävin täällä. Mua harmittaa paljon etten osaa kirjoittaa kiinnostavasti, vaan kirjoituksissani mä hypin asioista toiseen : joo no mutta asiasta toiseen..
Muutama päivä sitte oli taas äitin kanssa kinaa jostain ihan ihme jutusta. lähin sitte koiran kans ulkoilee ku oli niin hyvä ilma :> ja muutenkin oon huomannu etten nykyää enää jaksa riidellä vaan kaikkoan ennemmin paikalta. Pitkästä aikaa oli tosi kiva kävellä meijän koiran kanssa! (yleensä pelkkää tuskaa jos tulee vastaan muita koiria, ku se ei osaa yhtää käyttäytyy)

nii no kumminkin, lähes päivittäin kävelen mettässä sen kanssa ja ohi meidän läheisen joen. Mut en kumminkaan muista koska olisin viimeks kävelly ihan sieltä rannasta ja pikkupolkuja pitkin. Siellä on semmosia nuotio paikkoja ja kaikkee tällästä jos ihmiset haluu kesällä siis käyä. (en paljasta enempää ettei kukaan tunnista) oli tosi ihana ilma ja tuli mietiskeltyy kaikkii juttuja, ja rupes oikeesti ahdistamaan tää mun elämä

Mulla ei oo minkään laisia tulevaisuuden suunnitelmia. mun elämässä ei oo mitään muuta, kun syöminen ja tää blogi! ja huomasin myös että oon perustanu tän sen takia että mä haluan olla anorektikko, tiedän! tää on tosi tyhmää koska niillä on oikeesti paha olla ja kaikkee, mutta mä haluisin olla just niin laiha ja itsekäs välittämättä kenestäkään muusta. mua inhottaa kaikki!

lisäykseksi se että ben and jerrys coocies jäde-purkki lilluu täl hetkellä mun massussa sulamassa ja liikkumassa kohti mun maha- ja reisi-ihravarastoja!!!!!! tyhmäääääää kaikki on niin paljo nätimpii ja laihempiiiiiii

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Bloo..

Mua väsyttää, oon joutunu herää täl viikolla neljänjälkee ku oon menny kuueks töihin :s

Toivottavast en oo tulos kipeeks ihan semmonen veltto olo..blää

Niin mun viimeaikaisia kuulumisia; ne synttärit meni just sillee niinku aattelin eli söin kaikkii mahollisii kakkuja ja keksejä! ja nyt oon pari päivää menny tosi niukal ruual ja popsinu purkki anasta :D et tää kamala turvonnu olo lähtis!

torstai 10. huhtikuuta 2008

kuulumisia

Tänään oon syöny:
jugurtin ja 2 kahvia, korvapuusti ja kahvi, omena ja jugurtti ja 0,5l fun lightia, puuro, 3 paahtoleipää, riisikakun

joo ei vaikuta laihduttajan ruokavaliolta, tiedän! liikuttuakin on tullu kunnolla viimeksi sunnuntaina (jos koira-lenkkejä ei lasketa) ei hyvältä näytä. Lauantaina mejän äitin synttäreillä taidan olla omassa huoneessa nenä kirjassa ja kuulokkeet korvissa sekä maha hupparin alla piilossa :s

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Oon paska ihminen :(

Tänään oli taas mummola kyläily, joten kunnon ateria tuli syötyä taas vaihteeks. Mua ärsyttää ja ahistaa suunnattomasti että mä oon niitten ainut lapsenlapsi (mun vanhemmat on eronnu) ja musta tuntuu että mun päällä on kauhee vastuu. Ne on säästäny mulle kaikenlaisia rahoja esim. ajokorttirahat (en oo ajannu, enkä varmaan aja oon nyt 18.5 v) ja muuttorahoja.

Munhan piti ajaa ajokortti mutten ajanu sitte kuitenkaa. Se syy on naurettava minkä takia mä en sitte loppujen lopuks ajanu sitä. Musta tuntu kurjalta et joku ois maksanu mulle, koska sehän maksaa nykyään ihan tajuttomasti!! (en oo mistään porvari perheestä, mut mun isovahemmilla on rahaa)

En oo myöskään aikonu jatkaa opiskeluja enempää, eli pelkkä ammattikoulututkinto jos saan ees siitä valmistujais papereita. Mä en oo ikinä osannu nimittäin suunnitella mun elämää kuukautta pidemmälle ja näin oon ajautunu tähän tilanteesee. Tän takia niillä ei oo mitään aihetta olla musta ylpeitä ja sen takia mun mummo puhuu kuinka sen siskon lapsenlapsi on lukiossa ja kouluttaa ittesä kunnolla sekä hoitaa asiansa kaikin puolin täydellisesti (oon niin kade, se on niin hoikkakin se tyttö)

Oon täys luuseri ja tällästen asioitten takia musta tuntuu ettei mun tarttis olla ees täällä ,koska mä en merkitse kellekkään yhtään mitää! kuihtuisin vaan pois ni ei tarttis kenenkää enää katella tällasta paskaa!!

---

Ainut hyvä asia tuli käytyy jumpalla, olin myös ekstra kauan saunassa joten kulutin toivottavasti siinä kivasti kaloreita myös :)

lauantai 5. huhtikuuta 2008

EIIII!!!

Eilinen meni kyl NIIN päin vittua et ei voi olla totta! Töissä oli jonkuu työntekijän 60-vuotis päivät ni se oli järkänny ison täytekakun sinne paikan päälle :s eli juotii ja syötii sitte kakkukahvit. Töitten jälkee aattelin et voisin soppailemal kuluttaa vähä kaloreita (ostin alennaksesta rintsikat ja alkkarit). Ei se paljo auttanu kuitenkaa, koska ku menin kotii ni meijän äiti oli jääny saitsulle ja ostannu "lapsille" possot! Mutustin sitten sen ja vielä fami-suklaan perään :S JA söin ruuan hetken mieli johteesta kymmenen minuutin päästä. Pastaa ja kananugetteja ://

Mä inhoon itteeni ton takia, mulla ei tartte ku olla vähän hyvällä tuulella tai jotain ja yhtä'äkkii tajuun vetäväni lärviini muitten mukana kaikkee lihottavaa :'( Mä en oikeesti sais olla onnellinen, iloisuus ja hyväntuulisuus pitäis kieltää!! Inhoon myös sitä et ku oon kerran repsahtanu ni annan mennä ja itken seuraavana päivänä, et miks en heti menny lopettamaa vaa jatkoin vaik olin tajunnu syöneeni liikaa!

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Today :)

-puuro+hunajalusikallinen
-banaani ja jugurtti
-n. 100g diettorelle namui :S
-ananas säilykepurkki(ei mehua vain renkaat :D)
-paistettu valkuainen
-45 min jumppa
-20 min keskivartalolihas jumppa

Mun mielestä ihan ok päivä, paitsi toi namu pussi. Oli muka jotenkii heikko olo ja aattelin et kulutan sen ennen tota salille menoa :S, kai mä sen kulutin mut olis kalorit jääny sen 300 vähenmmäks ilman sitä hmmm...


ja muutama kuva iloksenne/ilokseni :D








maanantai 31. maaliskuuta 2008

Pakko tavoite!

Nyt mun on kyllä pakko päässä 60 kiloon tai mielummin alle! Kahdessa viikossa! onnistuisinkohan? Mun on pakko, olin unohtanu nimittäin kokonaan meijän äitin tasavuotis syndet. Silloon mun pitää olla hoikkana, että kehtaan näyttää läskin naamani kelleen :S !!

Tänään
-2 kahvia ja 2 dl jugua ja 1 dl leseitä (n.120)
-tonnikalapurkki ja omena (n.240-250?)
-puuro (96+hunajasilmä :P)
-(varmaan omena vielä)

oon ollu laiskiainen en oo aikon tänään liikkuu, mut huomen jumppaan ja keskivartalolihas reeniä :)

sitte inspiraatiota :>









sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Tällasta tänään

Oon melko tyytyväinen tähän päivään.

-kahvi ja 2 dl jugurttia (80) +1 dl vehnäleseitä(28)
-kanamakaronilaatikkoa ½ lautasellista ja 2 salaatinlehteä
-puuro 30g (96) + hunajasilmä

-40 kävely (koirankans)
-1h jumppa

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Anteeksi blogi ettei ole ollut aikaa kirjoitella..











Noniin ihanaa, kun vihdoin tuli viikon loppu sillä mä oon ollu taas koko viikon vaihteeks ihan väsyny! Onneks tää flunssa on melkeen poissa ja oon käyny 2 jumpas täl viikolla :) (en oo uskaltanu rajummin, ku muutama vuos taakseppäin sairastuin keuhkokuumeesee ku rasitin itteeni liian aikasin)
Syömiset olis voinu mennä silti paremmin, sillä en oo kauheesti keskittyny siihen mitä oon syöny. Esimerkki peruspäivästä:

-2 kahvia
-kahvi puolikas lihis :S (töissä kahvitaolla kauhee nälkä jo) ja siellä on edellisen päivän myymättämiä leivonnaisia
-profeelin cottifrutti ja omena
-omena
-illalla jäde tai suklaapatukka


Ja alle on hyvä kirjottaa, että äiti on huolehtivainen joka kuskaa kaikkee kakkaa kotii et kaikki sais mahollisimman nuorena sydänkohtauksen syöttämällä niitä herkkuja :D ja vaatii syämään, sillä ihminen ei elä pelkillä omenoilla ja kahvilla!? (siis miksipä ei)


Äsken etsiskelin vähä thinspoa tähän päivään ja on se Nicole kyllä niin ikuinen kohteeni thinspiration suhteen! (ja mä en osaa lisätä kuvia niin että ne tulis toho loppuun :/ jos joku tietää niin voi kertoa mulle)