sunnuntai 26. syyskuuta 2010

I wanna be that gilr whom everybody envying






Paljon olisi kirjoitettavaa mutta sanat karkaavat ajatuksista muualle kun niitä yrittää kirjottaa "raapustaa". 

Kuitenkin sen verran että tänä viikonloppuna tunsin olevani hyvinkin elossa, sekä tyytyväinen itseeni. Eräs ystävä tuli pitkästä aikaa tervehtimään, tanssittiin ja juhlittiin aamun asti oli huippihauskaa ja tunsin itseni kauniiksi taas. Paras porukka parhaat kemut, kiitos tästäkin kokemuksesta.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

So fuckin tired

Mua väsyttää, mä oon ihan jumissa. Päätä särkee enkä jaksais mennä kouluun :( Eilen illa tuli ahmittua enkä jaksa. Ihan turvonnu olo, mä oksetan itteäni. Tänään mä en syö kun minimaalisesti.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Täytän tyhjyyden kuralla


Musta on tullut syömisten kanssa todella tyhmä. Kyllähän mä oon aikasemminkin nähnyt mitä mielelle ja kropalle tapahtuu jos ei syö kunnon ruokaa. Ensin alkaa ihan kauheesti himottaa jokin makaea. Sen jälkeen alat miettiä sitä ja siitä tulee pakko mielle. Sun täytyy lähteä hakeamaan jotain makeaa mahaasi. Vaikka kaloreita on ehkä miljoonia tai tuhansia. Ei aivot sitä tajua edes miettiä kun kakkupalat menee silmien edestä suuhun.

Seuraukset ovat aivan toista. Sen jälkeen kun olet selvinnyt sokeri huurusta tajuat sen mitä olet tehnyt. Lähes koko päivän syömättömyyden jälkeen olet mokannut. Syönyt ehkä tuplasti tai triplasti niin paljon kaloreita kuin olisist syönyt, syödessäsi sen lämpöisen ruuan. Olisit ollut terävämpi töissä. Olisit iloisempi. Mutta se on myös totta että olisist voinut siitäkin lihoa saman tien sen kaksi tai viisi kiloa.

Mikään ei siis eilen ollut taas parempi. Oksentamista en tule enää koskaan harrastamaan. Ällöttävää edes miettiä niitä turvonneita rauhasia ja sitä löyhkäävää hengitystä.

Tämä lähtee taas töihin, palaillaan ehkä illalla vielä :)

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Eilen illalla oli ihanaa kun mies tuli rauhottamaan mua. Se sai mut rauhottumaan ja nukahdin sen syliin käpertyneenä.. ajoitus tällä kertaa täydellinen :)