Mutta mitä sinä tyttö oletkaan tehnyt?

Kaikin puolin mitään sanomaton päivä. Koulussa hyvin rauhallista. Äänekkäimmät oli selvästi kotona krapuloissaan. Aamulla oli teoria tunteja ja iltapäivällä "käytäntöä". Harjoteltiin lautasten kantamista. Ja hahaa en hajottanukkaan yhtäkää :P ei tosin kukaan muukaan..

Olipa kamun kanssa omituiset keskustelun aiheet myös tänään. Se katteli omia käsivarsiaan ja mä tokasin että ootpas sä itsetuhonen, ku sillä on käsissä aika paljon naarmuja. Kyllähän mä tiesin että ne on sen eläimistä, kun niitä on jokusen verran. Vastaukseks kuitenki sain, ettei se helvetti tajuu sellasia ihmisiä jotka tekee naarmuja ja valittaa että haluaa kuolla.

Tuntu heti jotenki että se sano sen jotenki painottaen. Oliskohan se voinu nähä pukkarissa, mun naarmut jalassa? Ne arvet jäi aika näkysiksi, vaikkei ollu tarkotus. Toivottavasti ajanmukaan vähä haalistuu.. en tiiä.

Enkä tiiä onko missään järkeä, mutta laskin tänään kalorit pitkästä aikaa. Tähän mennessä 700. Ehkä syön jotain vielä. Ehkä.

Olen kuitenkin niin norsu, että voin turvallisesti taas alkaa vähän laihduttaa. Enhän mä ole vieläkään oppinut syömään täysin normaalisti. Ei kai kukaan maailmassa voi syödä täysin_normaalisti, tai mikä on oikeasti normaali? Oppikirjojen normaali, vai oman pään normaali?

On sinun aikasi taas kumartaa, neiti vaikeasti tavoitettava.

Viikonloppu meni taas niin helvetin nopeasti. Ja lauantaina tuli avattua viikon oksusaldokin, kun kävin äiskällä syömässä. Lasangnea, mitä mä ajattelin? en muka voinu kieltäytyä. Eikä toi ollu mitään, illalla toinen erä kermajäden kanssa. Voi helvetti.

Äsken tajusin pitkästä aikaa kirjautua meseen. Sinne oli jätetty perjantaina illalla pikaviesti siltä uudelta kaverilta. -"Soita heti ku näät tän (puh.nro)" Jostain syystä me ei siis oltu kuluneella viikolla vaihettu ees numeroitamme, sen takia siis tolleen. Äsken soitin että mitä sillä olis ollu perjantaina asiaa. Melkeinpä arvasin, ne oli lähten bilettää ja olis oikeesti pyytäny mua mukaan.

Toisaalta harmittaa, toisaalta taas ei. Mitä mä olisin laittanu päälle? Mitä mä olisin juonu? Enhän mä tiiä mitään, ku en oo ikin ollu missää baaris. Olisin ollu heti pöyän alla.. Kaikista nolointa on et just edelliseen postaukseen vuodatin miten kukaan ei pyytäny mun seuraa. Niin tein taas niin kuuluisat itseni, eli olin vaikeasti tavoitettava.

Kerkesinpä siis tossa välissä jo vitutukseeni ahmimaan kasan pakastepullia, mikä ei ollu hyvä idea. Vaikka join paljo vettä ne jumittu mun mahaan. Kurkua polttaa, tuntuu että vaan mahanesteitä olis tullu sen veden mukana :S No onpa ollu taas pää pöntössä, vaikka ei mitään krapulaa olekkaan.

Huomena kouluun kuuntelemaan niitten viikonlopun kulkuja, ei kiinnosta. Haluan jäädä nukkumaan. Väsyttää jo ajatuskin.

You have failed, please die.

Kummallista, mulla on ollut nyt lähipäivinä niin kiirus, etten oo kotiin tultuani jaksanu edes kuulumisia kirjoitella. Tätähän mä kuitenkin halusin, ainakin jossain vaiheessa. Siis sitä että mulla olis jotain elämää, ystäviä, menoja, naurua ja mukavaa.

Muutamana päivänä oon jopa tullut kotiin vasta yheksän aikaan. Outoa sinänsä, kun oon yleensä tottunu että heti koulun jälkeen kotiin syömään tai yksin tylsistelemään.

Eilen olin niin väsyny että tulin suoraan kotiin. Söin 4 näkkileipää ja 18 muffinssia. Ei mun niitä kaikkia pitäny syyä. Tuli vaan sellanen olo, että mitä mä oon oikein kuvitellut. Perjantaihan on päivä ku kaikki lähtee juomaan. Ei mulle edes vihjastu että haluanko mukaan. Mä varmaan olin jonku laisella koe viikolla, ja mut todettiin tylsäksi. Tai tyhmäksi.

Tuntuu että välillä on ihan hyvä fiilis, mutta sitte se taas laskee. Yleensä alan ajattelemaan että miltä mä näytän niitten silmissä, ja oliks toi ihan tyhmä vitsi mitä sanoin..

Ruokailujen osalta on menny ihan ok. (ennen eilistä) Oon syöny aamusin puuroa ja koulussa ollaan käyty ruokalassa syömässä. Eli oon opetellu syömään normaaleja annoksia, ja siellähän mä en uskaltais oksentaa. Kavereilla ollaan syöty karkkeja, suklaata, makeita leivonnaisia ja en edes muista mitä.

Onhan mun sosiaalisuus mahakin isontunut, farkut on selvästi tiukemmat ja mua ärsytää.

Tuntuu vaan taas niin siltä, että oon huijannu itteäni. Miks mä yritän syyä, tai miks mä syön? Mun päässähän on ollut monta vuotta se että haluaisin olla laiha, laihin. Toisaalta kun ruoka on hyvää ja täyspäivänen bulimikkokaan en haluais olla. Vissiin nyt jo pelottaa kun käyn oksentamassa, että mitä jos jonain päivänä putket halkeaa ja joudun vaikeuksiin...

Mä haluan tällähetkellä niin kovasti että mun ruho olis pienempi.

ps. käivinpä pitkästä aikaa aamulenkillä :)

PMMP:n Veden varaan -albumi ilmestyy tänään!!

Niin ihana ja rohkea, erilainen kaksikko. Rakastan <3

Saa nähä lähenkö metsästää tota levyä vielä tänään.. :D

Tykkääkö kukaan muu?

Perjantai

Tajuttoman pitkä kirjotus tauko. Ilmoitettakoon että olen siis kuitenkin hengissä. Niinkuin aiemmatkin viikot, niin tämäkin on ollut sekainen. Ja hyvä hyvä suomen kieli :P

Alkuviikosta hyppäsin vaa'alle -> paha virhe, tai hyvä ainakin tajusin ainaki että nyt loppuu tää tajuton hiilareitten syöminen. Oikeesti en edes tajua, et miks pitäis syyä jotain perunaa, riisiä ja pastaa. Eihän niissä ole mitään ravinteita, ainoastaan helvetisti hiilareita. Ne on pakko olla syy mun painon nousuun.

Enkä aio enää tässä blogissa mainita numeroilla painoani. Ei se varmaan edes oikeasti kiinnosta ketään, eikä sen tietäminen ole mitenkään kiinnostavaa.

Kevensin siis ton vaa'alle pomppaamisen jälkeen vähän. Kävin kävely lenkillä ja soin viikon kevyemmin. Eli kirjojen mukaan terveellisesti. Eilen mun sisällä otti kuitenki joku piru valtansa.

Päästiin koulusta aikasin, mulla oli kauhea nälkä. Olin syöny aamulla vaan yhen appelsiinin, enkä mitään ruokiksella. Mun uus "kaveri"(en tiiä voiko nimittää tolla sanalla?) ylipuhu mut sen luokse kahville. Se syötti mulle sämpylän ja kanapiirakkaa. En väitä etteikö se olis ollu hyvää, mutta suolastarasvasta piirakkaa ja oikeeta vehnäpullasämpylää!

Menin bussilla kotiin ja äiti oli menossa kauppaan, menin mukaan. Ostin karkkia ja perus tavarat. Tultiin kotiin kaadoin puolet karkki pussista taskun pohjalle ja lähin juokseen bussille, olin menossa kaupunkiin. Bussin takana söin karkkeja pikkipojan silmien vilkuillessa.

Kävin perillä eri kaupoissa ostin erilaisia makeita tuoteita, karkkeja , muffineita.. makuunin herkkukarkkeja. Kuulostaa paljolta, mutta ei se niin paljon ollut. Halusin lisää, mutten kehdannu ostaa kerralla enempää ku korkeintaan parisataa grammaa. Mitä siitäki olis ajateltu ku norsu ostaa puolen kilon karkki pussin?

Toivotavasti kukaan ei seutannu mun kummallisia puuhia. En kuitenkaan asu missää miljoona kaupungissa siis, joten ihan hyvin joku on voinut nähdä mut kaks kertaa esim :o

Eilisen loppu on jo tässä vaiheessa historiaa, enkä halua enää yksityiskohtaisesti kertoa siitä.

Tulipa myös voicelta ihana Maija Vilkkumaan ihana kappale Igalsin Laura

(en jaksanu perehtyä miten sellasen you tube videon saa laitettua)

tuolla kuitenkin->

http://www.youtube.com/watch?v=iAEX2WQOsGY

Falling down and riceing up.. (oikenin kirjoitus?)

Tää viikko on ollu kyllä semmosta rämpimistä ja tuskailua. Mä haluan voida paremmin, mutta ei mikään ole yksinkertaista. Jokaisella asialla on toiset puolensa ja minä en osaa kun tuijottaa sinne pimeälle puolelle.

Tuntu kun joku erehty sanomaan jotaan, että sillä oli aina joka taka-ajatus. Ihan pienet asiat ja niistä saa pään vaivaa...(tarkottiks se tolla et oon vähä vajaa?) Mua pelottaa vaan se että mitä jos mut potkastaan tästä koulutuksesta pois, kun en jaksa joka päivä olla niin vilkas ja sosiaalinen?

Loppu viikosta alko tulla pikkuhiljaa jo nälkä ja yritin syyä normisti. Suklaa ja kylmäsavutofu-pinaattituorepasta ei ollu kuitenkaan ei ollu kuitenkaan maailman paras asia. Eihän ne suostunu olemaan kunnolla mun masussa. Ylös yhtä nopeasti kuin ales tai hitaasti, ihan sama..

Eilinen oli jo hyvä päivä jaksoin tehä hyvää ruokaa, syödä normaalisti ja napostelin vähän karkkia :) Tuli ihan hyvä mieli, vaikka masu näyttiki isolta. En jaksanu siitäkään välittää kun vilkasun ajan. Ottais kevät nyt loppukirin, että vois nähdä auringon. Ehkä aurinko vois paistaa sinne syvälle missä valoista aikaa ei ole vähään aikaan nähty..

Terkkarin tarkastus.

Tänään tuli heti koulussa ihan kulman takaa, että tänään alotetaan terkkarin tarkastukset. Tottakai oon ihan aakkosten alussa ja jouduin menee jo tänään. Onneks ei ollu mikään ongelma-aamu, vaan hiukset oli pesty ja vaatteet katottu valmiiksi :>

Käytiin läpi ihan perus jutut hemoglobiin, joka oli 144. Eiks se oo aika korkee? Sekä verenpaine, joka oli mulla taivaissa. Mä tuppaan aina jännittää niin paljo, että se nousee aina pilviin.. Painoki piti sanoa, muttei punnittu. -"Sun painoindeksi on 22, se on normaali" -(yök, normaali)

Mulla ei ollu tietoa mun rokotuskortista, mutta muistin että viimeksi ala asteella olin saanut rokotukset. Tottakai se sitte päivitti mun jäykkäkokuristuksen ja nyt on käsivarsi vähän pipi :/

Kamalin kohta mikä jäi mua kuitenkin vaivaamaan, oli se kuluneen kuukauden mielialakysely. Aattelin heti että ei hitto, mitä mä näistä ympyröin. Ruksasin kuitenki kaikista sellaset positiivisen puolella olevat vaihtoehdot, tai tyydyttävät. Vastaukseks sain sitte, että onks mun mielialat kuitenki melko tasasia? -"öö...joo, voishan aina tietty vähän paremmin mennä.."

Oikeesti se jäi vaivaamaan mua. Mitä se olis sanonu jos olisin sanonu, että ei mulla oo kaikki sillai 'ihan hyvin' vaan 'melko huonosti'. Tai oikeastaan ei niin huonosti ku esimerkiks kolme kuukautta sitte, mutta silti. Kyllä mulla olis sellanen tarve kertoa jolleen näistä mun omituisista asioista, mutta en mä uskalla.. Jos mut tulkitaan väärin ja otetaan liian vakavasti, eihän mulla mitään vakavaa, jotain pientä vain..

Tänään oon syöny pelottavan vähän. Mä yritän olla huomioimatta, koska yritän opetella kuuntelemaan omaa kehoani ja nälkää. Olin niin väsyny ja masis päällä ku tulin kotiin, että käperryin kuuman soijamaito-mukillisen jälkeen heti sänkyyn peiton ja viltin alle. En mä kuitenkaan nukkunu, makasin 3 tuntia silmät kiinni vain. En mä muuta jaksanut.

Mikä mua väsyttää? Mun energisyys taso on romahtanu taas ihan järkyttävästi, kun vertaa siihen viikon takaseen tekstiin. En tiedä, ehkä tää tästä.. nyt kuitenkin kuumaa vanhoutenin kaakaota soijamaidolla ja sokerilla!! (ei makeutusaineilla)

Ja iiks, mulla ei oo ikin ollu yli viittä lukijaa!! Hee

Saduista rakkaustarinoihin

Aivan ihanasti alko tää päivä. Olin laskettelemassa, siskon kanssa (heh). Viime kerrasta onki kulunu taas liian pitkä aika, viime vuona en laskenu kertaakaan. Vaikka oon hommannu sitä varten laskettelu kamatki, et tulis useemmin käytyy. Sinne on vaan niin vaikee päässä, ku jonkun verran matkaa kotoa. (30-40 km?)

Kotiuduttua tein itelleni sitte herkkusalaatin :) Lämpimään osaan paistoin soijasuikaleita ja hernemaissipaprika -sekotusta. Laitoin niihin curry-tahnaa ja tein siitä tulista, nam :P. Sekä lisäksi jäävuorisalaattia, ruisnäkkäriä ja soijamaitoa.

--

Nyt kuitenki oikeaan aiheeseen. Katoin tänään siis pitkästä aikaa sen Mouling Rouge -musikaalileffan. Piti siis taas nyyhkyttää ja kattoa, vaikka oon nähny sen varmaan 10 kertaa ja aina itkeny :D Joo mutta se on jotenki niin satumainen. Rakkaus on tärkeintä ja sen edestä kannattaa kamppailla, vaikka se ei olisi helppoa.

Oon pienestä pitäen rakastanu käyä teatterissa ja kattoa sekä kuunnella prinsessa ja rakkaustarinoita. Mulla oli vaan pienenä se ongelma, että en tajunnu että elokuvissa näytelijät ei oikeasti oo sellasia persoonia mitä ne näyttelee. Rakastuin aina joihinki henkilöihin ja olisin halunnu tavata ne ja ystävystyä, tai edes jutella.

Se on vaan niin jännittävää, joidenki ihmisten elämä on vaan kiinnostava ja täynnä glamouria sekä seikkailuja. Todellisuus on vaan niin paljon tylsempää. Kyllä mäkin 5 vuotiaana mietin, kuinka prinssi mut joskus tulis lasikengän kanssa noutamaan ja eläisin onnelista elämää. Se ei vaan mee niin. Lapsena on helppo tuudittauutua satujen vietäväksi, ja olla murehtimatta kuinka todellisuus pamahtaa jossain vaiheessa päin naamaa kulman takaa.

Ei mullakaan oo ollu täydellinen lapsuus, vanhempien ero ja niin pois päin. Kuitenkin mulla on muistot isän kanssa vietetyistä leffahetkistä ja mummon sekä vaarin kanssa nautituista teatteri illoista. Ei sille loppujen lopuksi minkään mahda, että sometimes fairytale just gone bad...

Aamu ahistusteilu

Koneeseen kadonnut

Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu käytetty
ruokkimaan ympyrää

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla

Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla

Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailma kaatuu!! Kävin vaa'alla, en oottanu et se olis noussu jo noin paljon.. :S Mulla ei oo vaatteita jotka ei ahistais, en haluu lähtä kouluun. Ekalla tunnilla heti matikan tasotesti :///..

Fiilikset pohjassa

On ollu vapaampi olo ku oon syöny ajattelematta. Tarkotan tolla sitä että oon syöny ku on ollu nälkä tai on tehny mieli syödä. Niin pelottavaa ku se onki, ni mä oon syöny vissiin vähemmän nyt kun pitkään aikaan. Pelottavaa, sitä se pakkomielle teettää...

Koulussa on menny ihan ok, alkaa jo nyt tosin tuntua puudutavalta. En oo ikinä ollu mikään hikari tai ollenkaan opiskelija tyyppiä, ni ahistaa istua paikoillaan ja kuunnella. Meillä on tosi hyvä ryhmähenki, kaikki tulee toimeen kaikkien kanssa. Onhan se tietysti aikuiskoulutus keskus ja kaikki käyttäytyy aikuismaisesti. Mä oon vissiin nuorin :D

Oon huomannu et mitä enemmän on tekemistä, sen normaalimpi oon. Nyt tänäänki esimerkiksi, ku oon kotii tultua vaan ollu ja lojunu ni on jotenki valju olo. Sellanen tyhjä, turha ja niin tuttu tunne. Menis jo pois.. voinko mä koskaan elää normaalia elämää, kun mulla ei ole ystäviä? en mä tutustukkaan koskaan keneenkään, en saa ikinä perhettä ja kuolen yksin. Mulla on kuitenkin lopussa paskamainen loppu. Miks kukaan ei tullu varottamaan mua kun olin 6-vuotias, että mieti tyttö tarkkaan jokainen siirtosi muuten kadut sitä viidentoistavuoden päästä.