Aivan ihanasti alko tää päivä. Olin laskettelemassa, siskon kanssa (heh). Viime kerrasta onki kulunu taas liian pitkä aika, viime vuona en laskenu kertaakaan. Vaikka oon hommannu sitä varten laskettelu kamatki, et tulis useemmin käytyy. Sinne on vaan niin vaikee päässä, ku jonkun verran matkaa kotoa. (30-40 km?)
Kotiuduttua tein itelleni sitte herkkusalaatin :) Lämpimään osaan paistoin soijasuikaleita ja hernemaissipaprika -sekotusta. Laitoin niihin curry-tahnaa ja tein siitä tulista, nam :P. Sekä lisäksi jäävuorisalaattia, ruisnäkkäriä ja soijamaitoa.
--
Nyt kuitenki oikeaan aiheeseen. Katoin tänään siis pitkästä aikaa sen Mouling Rouge -musikaalileffan. Piti siis taas nyyhkyttää ja kattoa, vaikka oon nähny sen varmaan 10 kertaa ja aina itkeny :D Joo mutta se on jotenki niin satumainen. Rakkaus on tärkeintä ja sen edestä kannattaa kamppailla, vaikka se ei olisi helppoa.
Oon pienestä pitäen rakastanu käyä teatterissa ja kattoa sekä kuunnella prinsessa ja rakkaustarinoita. Mulla oli vaan pienenä se ongelma, että en tajunnu että elokuvissa näytelijät ei oikeasti oo sellasia persoonia mitä ne näyttelee. Rakastuin aina joihinki henkilöihin ja olisin halunnu tavata ne ja ystävystyä, tai edes jutella.
Se on vaan niin jännittävää, joidenki ihmisten elämä on vaan kiinnostava ja täynnä glamouria sekä seikkailuja. Todellisuus on vaan niin paljon tylsempää. Kyllä mäkin 5 vuotiaana mietin, kuinka prinssi mut joskus tulis lasikengän kanssa noutamaan ja eläisin onnelista elämää. Se ei vaan mee niin. Lapsena on helppo tuudittauutua satujen vietäväksi, ja olla murehtimatta kuinka todellisuus pamahtaa jossain vaiheessa päin naamaa kulman takaa.
Ei mullakaan oo ollu täydellinen lapsuus, vanhempien ero ja niin pois päin. Kuitenkin mulla on muistot isän kanssa vietetyistä leffahetkistä ja mummon sekä vaarin kanssa nautituista teatteri illoista. Ei sille loppujen lopuksi minkään mahda, että sometimes fairytale just gone bad...
2 kommenttia:
ja mä kun NIIN toitotin, etten tuu koskaan muka muuttumaan.. hassua :)
Lähetä kommentti