On ollu vapaampi olo ku oon syöny ajattelematta. Tarkotan tolla sitä että oon syöny ku on ollu nälkä tai on tehny mieli syödä. Niin pelottavaa ku se onki, ni mä oon syöny vissiin vähemmän nyt kun pitkään aikaan. Pelottavaa, sitä se pakkomielle teettää...
Koulussa on menny ihan ok, alkaa jo nyt tosin tuntua puudutavalta. En oo ikinä ollu mikään hikari tai ollenkaan opiskelija tyyppiä, ni ahistaa istua paikoillaan ja kuunnella. Meillä on tosi hyvä ryhmähenki, kaikki tulee toimeen kaikkien kanssa. Onhan se tietysti aikuiskoulutus keskus ja kaikki käyttäytyy aikuismaisesti. Mä oon vissiin nuorin :D
Oon huomannu et mitä enemmän on tekemistä, sen normaalimpi oon. Nyt tänäänki esimerkiksi, ku oon kotii tultua vaan ollu ja lojunu ni on jotenki valju olo. Sellanen tyhjä, turha ja niin tuttu tunne. Menis jo pois.. voinko mä koskaan elää normaalia elämää, kun mulla ei ole ystäviä? en mä tutustukkaan koskaan keneenkään, en saa ikinä perhettä ja kuolen yksin. Mulla on kuitenkin lopussa paskamainen loppu. Miks kukaan ei tullu varottamaan mua kun olin 6-vuotias, että mieti tyttö tarkkaan jokainen siirtosi muuten kadut sitä viidentoistavuoden päästä.
1 kommentti:
Minäki monesti mietin., et vitsi oispa joskus sillo ku oli just pieni (4-8v) niin joku kertonu tulevasta. Ja toivon et joku ois kertonu mulle ruuasta ja olisin pysynyt harrastuksissani.
Mutta olin laiska ja lintsasin reeneistä. Kävin koulussa ja söin aina pullan kun odotin bussia. Valtavan onnelliseksi se teki minut.
Jaja. Onneks kohta kesäkin tulee ja sitten tekemistä on enemmä, voi vaikspa mennä biitsille lukemaan kirjaa/cosmoa.. :>
Lähetä kommentti