Joulun aika

Ootin taas joulua ku pikkulapsi. Tuntu että kaikki anto mulle parempia lahjoja kun mä niille. Kaikista asioista  pettynynein olin kuitenki etten saanu poikkikselta mitään. Mä oisin niin halunnu jonkun ihanan korun jota esitellä kaikille, niitäkun ei sattuneista syistä ennestään oo. Se ties  niin hyvin mitä haluun mut eeei vastaus oli vaan että "mistä mä oisin tiennny mitä haluut". Toi oli viittaus yhteen typerään synttärilahjaan, jonka se osti siis mulle syksyllä. Onks lahjojen ostaminen muka miehille noin vaikeeta?! kuuntelis vaa mitä tyttöystävät puhuu eikä keksis omasta päästä. Siitä korusta oon puhunu nimittäin jonku puol vuotta tai vuoden ni ei.

Tuntuu ku olis sellanen pikku laps vaan joka märisee ettei koskaan saa mitä oikeesti haluu. Mua ärsyttää niin toi herraki. Sunde on nyt niin sellasessa pinttyneessä tilassa. Mun mielestä ollaan nyt sellasessa vaiheessa, jossa erotaan tai mennään eteen päin. Poikkis ei vaan tajua sukulaisten vihjailuja eikä mun vihjaavia lauseita. Pointtihan tossa kosimisessa on että sen tekee mies eikä nainen.

Ehkä mä vaan oon tuhlannu mun elämäni parhaimmat vuodet siihen ja nyt mun pitäis vaan päästä irti ja tappaa itteni. Tässä elämässä ei oo oikeesti mitään mitä enää odottaisin. Molemmat ollaan oltu vakiduuneissa nimittäin kohta vuos. Ikää taulussa mulla 22 ja sillä 24. Silti se on täys kakara vaikka toisaalta tosi järkevä aikuinen. Tuntuu ettei mikää muu olis tärkeempää ku se että se saa vakituisesti seksiä, täys hoidon ku hotellissa (siivous, ruoka) ja päivittäinen pelaaminen mitä se harrastaa niiin paljo. Siis aina kun se on kotona ni se pelaa.

Kaikin puolin tuntuu turhauttavalta, mun elämä on tällä hetkellä niin tylsän stabiili. Jolekkin on tehtävä jotain mun pää hajoaa kohta ihan totaalisesti. :'(

My Dear angst Diary...

Mun sanat on ku jonkun teinin suusta. Tänne tipahtelee välillä lupaksia itsensä kiduttamisesta, halusta laihtua. Kaikki lupaukset ovat olleet pelkkiä vihan purkauksia itseään kohtaan. En siis ole laihtunut enkä tehnyt elämälleni mitään. Välillä kaikki on ihan ok, välillä taas tajuan ettei mulla oo mitään takoitusta mun elämässä. Mä vaan elän.

Tänäpäivänä mun elämään kuuluu työ, vuokrakämppä poikaystävän kanssa ja kissa kuljeksimassa myös nurkissa. Päivät menee siis lähinnä koti-työ-koti väliä kulkien, välillä kaupassa ja sukulaisilla käyden. Oon niin loukussa  mun tylsässä elämässä.

Välillä on niitä onnen buusteja kun rupattelen poikaystävälle yhteisestä loppuelämästä lapsista tai omakotitalosta. Ollaan samoilla linjoilla asioitten kanssa toki kun ollan puhuttu. Meillä on vaan eri käsitykset ajan kulusta missä järjestyksessä asioiden tulis tapahtua. Toisaalta tuntuu että ne lapset ja talot pitäis hankkia nyt mutta toisaalta mua pelottaa rahallinen tilanne. Mä en tiedä mitä mä haluun, ehkä mun vaan ei koskaan kannata hankkia niitä lapsia ja pilata niiden elämää.

Päässä pyörii myös eräät poikkiksen sanat kesäyöllä, kuinka se vanno ettei aijo koskaan enää yrittää vakavaa suhdetta kenenkään muun kanssa, jos me ei toimita ei se enää jaksa yrittää. Mua ahistaa etttä pilaan sen elämän omalla kierolla mielelläni. Mä en vielä tässä kohtaa halua kuitenkaan luopua ajatuksesta meistä, niin paljon mä siitä väitän. Onhan se mun läheisin ihminen.

Tän mä halusin kertoa, musta tuntuu taas pahalta.

oon nyt yrittäny vähän laihduttaa vaivihkaa, jottei taas tuu pettymyksiä..

Tänään poikakaveri kävi vanhemmillaan syömässä sunnuntai päivällistä.. mä en jaksanu lähtä sosialisoimaa onneks se ymmärs mua.

Tänään myös oksensin pitkästä aikaa ollessani yksin, nuudelit vaan on liian helppoa oksentaa ja en voinu käyttää tilaisuutta käyttämättä kun olin yksin.

Äsken pyörittiin vähän sängyssä, jonka jälkeen poikkis pyys kääntymää niin et näkee mun sivuprofiilin ja se hymyili mulle. Olihan mun vatsa ehkä vähän litistyny ainaki siitä etten ollu syöny.. tai ettei mun mahassa sillä hetkellä olllu mitään..

Äsken annoin kuitenki ittelleni luvan syödä iltapalaksi kaks siivuu tummaa leipää. Ja mä olen ylpeä ittestäni salaa..

stressin tynkää

Mulla on alkanut tulemaan vähän väliä itkunen olo. En oo itkeny aikoihin ja tiedän et se tekis hyvää ehkä jopa, mut ei täällä yhteisessä asunnossa voi.. oon jo nyt saanu välillä poikkiksen surulliseks ku se on kyselly miks oon alla päin. Kaiken kaikkiaa en oikeesti tiiä mikä nyt on vinossa.. selväähän tietysti on et koulu ahistaa ku pitäs tehä päättötyötä sekä suorittaa niitä näyttöjä.. mut jotenki musta on nyt alkanu tuntua mitä lähempänä mä oon valmistumista sitä pienemmäks mun varmuus tämän alan sopivuudesta itselleni kutistuu. 

Kaikki on jotenki niin sosiaalisia ja pitäs olla niiin innovatiivinen ja kiireisen ja raskaan työn ohella jotain elämää. (Mähän oon siis opiskelemassa tällähetkellä aikuiskoulutuksessa ravintolakokiksi jos jollain on jäänyt välistä) Ja mulle on oikeesti sanottu päin naama tuolla työharjottelussa toi laini etteiks mulla oo muuta elämää ku koulu ja sali ku en muusta puhu. Ei mulla oo oikeesti asiaa enkä oo mitään löpöttelevää tyyppiä. Omavikanihan se tietysti on ettei oo ku tyyliin yks kaveri jolla käy kerran viikossa kahvilla.

Mua hävettää ihan hirveesti myös mun käyttäytyminen tänään. Soitin aamulla äitille nimittäin ku ahisti olla kotona, sitte aattelin et kävelen sinne kahville. Äiti sitte kuitenki oli tulossa keskustaan kauppaan ni lupas ottaa samalla kyytiin. Siin sitte hyppäsin autoon ja porukat halus poikeata yhessä leipomossa... siinä parkkiksella ennen ku oltii keretty nousta autosta ulos, mulla kilahti ihan yhtä'äkkii ku mun isäpuol taas luuli tietävänsä kaiken autoista (ku meijän autossa on yks vika mikä tiietää poikkiksen kans jo) sit mun suusta vaa tuli et "en oikest jaksa kuunnella tollast" ja lähin kävelee siitä kotii. Eihän siin kauaa menny ku äiti yritti soittaa .. mä olin niin kauhuissani vihanen kiukkunen ja aivan itkun partaal et miks mä en pystyny hillitsee itteeni. Ei mulle oo koskaan käyny mitään tollasta.. äiti sit laitto vielä viestii et onks kaikki ihan ok? ku ei oo mun tapasta... jotaa mä sit selitin tosta koulujutusta ja stressista nauruhymiön  kera.

vapaat

Jipii vapaa viikonloppu vaikka oon ollu tän viikon taas työharjottelussa yhessä raflassa. Oon kattellu hienoja leffoja mitä en oo osaa saanu aikasemmin katottua ja joitain mitä on pitkään pitäny kattoa.

Liikuntojen osalta sen verran että viikolla jaksoin käydä 2 bodyattacissa ja viikonloppuna olin lauantai aamuna pumpissa. Sunnuntaina mä sain jonku kummallisen ajatuksen et kävelen kaverille joka asuu jonkun matkan päässä keskustasta. Oli niin 'hyvä ilma' ei siis tuullu eikä satanu lunta ja asteita vain -5C. Kävelymatka kesti 1h 20 min ja ku pääsin perille ni mun ojentajat oli ihan syväjäässä.. en ollu sitte tarpeeks joko heilutellu käsii tai sitte mul oli vaa liian vähä päällä :/


Virgin Suicides

Girl Interrupted

 
Black Swan

Tykkäsin kaikista kyllä kannattaa kattoo jos ei oo aiemmin jostain syystä nähny niinku mä :)

tänään

tänään päätin ryhdistäytyä, piilotin ah muka niin "terveelliset" pähkinätkin piiloon. Mähän oon eläny nyt siis pitkän aikaan syöden täysin normaallisti(mikä nyt sitten on se normaali?) + liikaa ylimääräistä ruokaa ja suklaata jouluna.. eli ei oo siis pitkästä aikaan ollut mitään laihdutusjuttuja, mutta huomisesta lähtien mun on pakko pitää breikkiä kaikesta rasvasta sokerista mihin mä oon käteni upottanut.

Tässä päivässä mun mieltä kohahduttavia asioita oli kuitenkin muutama juttu mitkä on oikeesti ihan tyhmiä, mut sen takiahan tää paikka on että voin johonki kirjailla näitä :D

Eli siis eka oli kun mentiin kauppaan vakuutusasioiden hoidon jälkeen. Mä tuskailin mitä mä ottasin iltapalaks ku aijottais kattoo leffa. Mun mies oli ostamassa sipsejä... sit mä siin kitisin jotain ja sit vaa heitin että "mut enks mäkii vois syyä noit vähä käyn sit oksentaas ne pois ni en lihoo :)" se olis sit vaa katto silleen hellästi mua että sit mä veisin sut lääkärii, koska se on sairaus.. tuli vaan jotenkin sellanen et tietäisitpä vaan montakertaa mä oon tehny ton joskus.. mutta enhän mä ole enää sellainen mä haluan liikkumalla terveellisen kiinteän hoikaksi.

Illalla mä kävin sitte salilla body pumpissa. Kävin pitkästä aikaa vaa'alla kun kotona ei oo .. ja olin yllättyny ku kävin ennen sitä tuntia. Odotin vähintään kahtakiloa enemmän nimittäin, mutta parempi näin päin :)

Sitten kun se pumppi alko ni huomasin että mun takana oli yks tyttö, minkä mä oon tietäny aikanaa salibandyn kautta, se on siis mua kaks vuotta vanhempi. Ja voi luoja että se oli lihonnu! Mä en oikeesti käsitä.. sen paino oli aikanaan varmaan komasosa siihen tämän päivän näkemääni nähden. Mutta sitte aloin aattelee et oisko sillä ollu jotain syömis ongelmia.. kun sillon aikanaan se kuulu niihin hyviin pelaajiin. Ja muistan jotain et meijän valmentaja ois sanonu et miks se ei syö ku aina yhen juustohampparin jos tultiin jostain hesburgerin tai abc:n kautta koti matkalla.. ja se oli tosi pieni sillon.. ei se kyl yhtään niinku luinen vaan pieni.. en sillon kauheesti kiinnittäny huomioo mut sellasena mä sen muistan.. Jotenki sen näkeminen sai taas tsemppaamaan ja laittamaan isommat painot tekemään kunnolla töitä.