keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tätäkö minä haluan?

Liian monta kurkkausta peiliin, maha, reidet. En jaksa nähdä muuta.
Olen oksettava, eikä se jaksa mua kohta enää kattoa.
Jättää mut vielä yksin.

Mä olen alkanut nyt laihduttaa. Niinhän sen täytyy mennä. Mua hävettää joka kerta kun istun penkillä ja reidet ruolee tuolin pintaa. Ne leviää kuin rasvainen lettutaikina. En jaksa varvistaa, vain hävetä. Siitä täytyy tulla loppu.

Osa minussa häpeää tätä että kirjoitan sen tänne, osa taas potkii persuksiin että anna nyt mennä kun kerran päätit. Lähipäivät ovat olleet lenkkeilyä ja kaloreita. Ei sen pitäisi olla vaikeaa jos näitä noudattaa. On myös eräs asia mistä en välttämättä oo niin tyytyväinen. Oon tyhjennelly muutamat kerrat. Mun pitää olla tarkkana ettei käy niin kuin viime talvena. Mä en halua takaisin siihen. Haluan vain onnistua saamaan sen "unelman" toteen.


ps. ja nyt mulla on ajokortti :)

perjantai 16. lokakuuta 2009

I want you to lead me.

Aamu alko ihan mukavasti, pyöräilin kirpeässä ilmassa kotiin kisun luo. Oli taas niin ilonen ku tulin antamaan sille ruoakaa :) Sen jälkeen vaatteitten vaihto, kamat laukkuun ja suunta kohti kaupunkia.

Tänään olis siis ajotunnilla mun "harjotus inssi". En käsitä miten mä pystyin mokaa niin monta kertaa. Autosammu melkeen joka risteyksessä, yhdissä valoissa 2 kertaa ennen ku pääsin liikkeelle :S. Olin jo alussa sekkasin jännityksestä ku lähettiin ja eihän sitte menny ollenkaan hyvin ku koko ajan töppäilin. Tuli niin paska fiilis ja alko kiukuttaa rinnassa.

Sen kerran ajo-opettaja tai "teko inssi" anto palautetta sitte siinä autossa tunnin lopussa. Ensin hyvät jutut siis että mulla on ihan hyvä vauhti ja ajan muutenki hyvin, mut ongelma on niissä helpossa kohissa. Teen helpoista risteyksistä liian hankalia, ku pysähtelen ja oon liian varovainen väistellessäni kaikkia. Tarvin paljon lisää itsevarmuutta tohon mun ajamiseen luottaa muihin ihmisiin, että ne osaa säännöt ja väistää mua.

Noinhan se menee, kyllä mä myönnän että toi on totta. En vaan uskalla, en halua joutua kolariin. Just ku elämä on alkanu tuntua elämisen arvoiselta ni alkaa pelottaa. Lyön jarrut pohjaan enkä uskalla edetä varmasti. Sen voi niin helposti verrata "oikeeseen" elämään.

Mua pelottaa vaan. Mitä oikeesti tapahtuis jos mun ja poikakaverin välillä tapahtus jotain? Olisko mulla enää valopilkkua mihin kurkottaa? Voisko jatkaa ystävinä, niin että sen kautta kaveriksi tulleet ihmiset pysyis tavoitettavissa. Nyt mulla on paha olo, kurkkua kuristaa.. haluan itkeä, mutta mistä? siitäkö mitä mulla nyt on vai siitä mitä tapahtuu jos tämä korttitalo sortuu...


I see through 30
Getting older every day
My soul drawing pictures
Of innoccent times
Can you add color inside these lines

I want you to lead me
Take me somewhere
Dont want to live in a dream one more day

I want you to lead me
Take me somewhere
Dont want to live in a dream one more day

Sure if we change our perspective
I'm certain I will change today
I'm certain it will change our ways
When things fall into place

I want you to lead me
Take me somewhere
Dont want to live in a dream one more day

I want you to lead me
Take me somewhere
Dont want to live in a dream one more day
(In Flames - Come Clarity)

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Onnistunu päivä, kera sulatejuuston :P

Tänään on taas pyörinyt niin miljoona asiaa päässä. Hyviä asioita kuitenkin autokoulun teoriakoe läpi, ei herkkuja, kävin lenkillä ja jaksoin tehä vielä lihaskunnot päälle. Ihanan väsynyt olo, se tunne ku on liikkunu :)

Asiasta toiseen sitte, että miks ihmeessä lueskelen noita masis blogeja jos mulla ei oo mitään. Ne vaan kiinnostaa ja voin myöntää jollain tapaa kiehtoo... miks syömisvammaisuus on kiehtovaa.. Ei se niin sais olla ihmiset kärsii ja voi huonosti.

Lenkille mennessä tuuli tosi kovasti. Olin varautunu muuten vähä liianki hyvin, mut olis voinu olla joku hattu ku korvia alko särkee.. No tuli kelailtua vaikka mitä, ku jätin suosiolla ämppärin kotiin. Mieli vilis taas niin miljoonia asioita. Mitä tää talvi taas tuo tullessaa...

Lenkin jälkeen lihaskunto ja lyhyet venyttelyt. Sitte tein jotain mitä en oo pitkään aikaan tehny, vilkasin mun sulatejuuston tuoteselostetta. Kaloreita 250/100g hmm.. jos mulla on kaks hapankorppua (30 kaloria/kpl) ni silloon yhessä on melkeen sata? vai monta grammaa menee yhtee leipää.. eli kahdessa hapankorpussa sulatejuustolevitteellä on muka 200 kaloria. Se tuntuu hurjalta määrältä, koska eihän niissä oo juurkaan syötävää. Mulla kun on yleensä ollu tapana tehä niitä sellaset 5-6 kappaletta.

Ei nyt kai muuta tällä kertaa :)

torstai 8. lokakuuta 2009

Tänään se on jo eilinen..

Paha päivä, rankka ja täynnä tekemistä. Kotiin mennes ostin rasian raejuustoa ja 2 pikkulakua. Oleilin ja lähin takasin kaupunkiin ajotunnille...

Ajotunti meni taas päin helvettiä, olin väsyny.. en jaksanu keskittyy.

Kotona iltapalaa hapankorppuja, sulatejuustoa ja kaakaota... ja hapankorppuja, sulatejuustoa sekä kaakaota... sit tulin niin kiukkuselle päälle annoin ylen...

Ja mietin tota tänään et miks mä tolleen. No yksi, en halunnu mennä murulle maha pömpöttävänä ja kaksi, halusin purkaa sen kiukun jotenki pois. Toi viiminen on huolestuttavampi, koska niinhän mä tunsin sillon vuos sitten kanssa.

Jotenki tuntuu ja pelottaa, että kun tulee talvi ni masennun ja kaikki menee vikaan.. Oon ollu paljo enemmän allapäin nyt. Oikeesti miksi? Kun eihän mulla ole mitään syytä, mun asiathan on loistavasti. No jos totta puhutaan, niin ainahan asiat vois olla vähän paremmin..

Pelkään viikonloppua, lauantaina pitäis sosialisoida. Luvattiin järjestää mun ja miehen yhteiset synttärit kavereille. Miten mä saan mun mielialaa nostettua siihen mennessä? Ilta tuntuu varmasti pitkältä ja sitte jos siitä joutuu lähtä vielä jonneen baariin :S Niin paljon kun mä pari viikkoa sitte ootin tätä...

saa nähä jaksaisko lähtä tänään juokseen, kiukuttaa...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Eiii, miks tänään on tollanen ilma ku on pakko lähteä liikenteeseen? Ja vielä bussilla..

Sataa vaakatasossa ja tuulee niin paljo et sateenvarjo olis entinen jos käyttäis tuol... Varmaan täytyy laittaa joku ulkoilutakki joka pitää vettä.. ja näytän mahtavalta sen takin pillifarkkujen ja nahkalaukun kanssa :/

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kissaherästys


Aamu alko nin helvetin loistavasti et ei oo paljo hurraamista. Valvoin taas myöhään ja kattelin animee... joten arvata saattaa etten olis halunnu herätä, ku vasta kahentoista aikoihin. Mutta ei hätää omistan niin ihanan kisun joka viskoo vaikka puhelimet ja herätyskellot lattialle jos mami ei korvan juuressa maukumiseen ragoi!

Pitkästä aikaa vituttaa ja paljon. Tekis mieli juoda kofeiini överit ja täristä kiukusta...

No nurmi on taas litimärkä (ei siis haravointia). Nyt pitäis saada aika kulumaan... illalla autokouluun teoria tunneille, mutta sinne on aikaa valovuosi.. Pitää varmaan tehä ristipistoja ja kuunnella in flamesiä kovalla. Jos vaikka tulis paremmalle tuulelle..

Kissaki lopetti just ruoan syönnin jälkeisen pesutuokion ja alko koisimaan. Mitä sanotte, pitäiskö mun mennä nyt huutamaan sen viereen?

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

...

Oon taas huomannu miten kiva olis kirjotella.. enää tän blogin nimi ei oo kuitenkaan paras mahdollinen, koska eihän se ole enää se ainut asia jota haluan. Toisen blogin alottaminen vaan tuntuu jotenki niin hankalalta, eli harvatkin lukijat koittakaa kestää.

Tän kuluneen viikon aikana oon kuluttan ihan liikaa rahaa.. menee aika tiukille varmaan enne seuraavan rahaerän tuloa :/ mut jotain hyödyllistä kuitenki et sain ostettua aivan ihanan nahkalaukun :) (ja oon siis kauan ettiny sellasta kestävää ja käytännöllitä, lähes joka tilanteen laukkua). Pari paitaa, ne sellaset kukkaverkkosukkikset, uuet puuvillasukkikset ja kynsilakan. Siinä ne tais olla..

Tänään oli tarkotus haravoija porukoitten pihalla, mut eipä toi sää oikeen ollu samaa mieltä.. Leivoin sitte päivällä korvapuusteja ja mussutin kaakaon kanssa mmm. Illa tuli tehtyä reilu tunnin lenkki koiran kanssa huonosta ilmasta huolimatta. No oli ainaki happirikasta ilmaa ku sato :)