Fiilis on todella hämmentynyt. Aikaa on kulunut vaikka kuinka paljon, mutta silti palaan tänne. Todellisuudessa en tunnista enää itseäni menneiden vuosien kirjoituksista. Niin synkkiä ja lapsellisia tekstejä. Olen yrittänyt muuttua, ja varmasti olenkin. Aikuisempaan päin. Asiat ei ole enää niin musta-valkoisia, mikä tekeekin niistä vielä painavampia.
Hieman elämästä ja viimisen päivityksen välistä: Upeimmat ja ihanimmat häät koskaan, kiitos ystävien sekä ihanien perheen jäsenten!! Häämatka karibialle oli myös aivan mahtava! Olemme ostaneet myös oman omakotitalon (pankin lainalla tosin) toukokuussa 2014.
Tuntuu että nykyinen työpaikka on vienyt mehut kokonaan jaksamisesta. Vaikka omakoti asujalla kuuluukin olla paljon hommaa, tuntuu kaikki aivan liialta. Pahin kolaus tuli loman jälkeen viime elokuussa.
Pari päivää ennen kesäloman loppumista alkoi inhottava tunne kurkussa. Luulin sitä alussa tavalliseksi närästykseksi. Sitemmin käytin lääkkeitä ja hakeuduin hoitoon. Mitään ei löydetty edes mahalaukun tähystyksessä. Ei mitään mikä olisi viitannut ainaiseen palan tunteeseen kurkussa. Joten ainut vaihtoehto oli pelossa varata aika erikoislääkärille. Noin viiden minuutin tutkimisen jälkeen diaknoosi oli: "palan tunne nielussa, selittämättömästä syystä". -Stressi
Jälkeen päin ajateltuna, olen ollutkin hieman huolissani raha-asioista. Mies tienaa ihan hyvin. mutta oma osuuteni elannon hankkimisesta on aivan järkyttävän pieni. Eikä narsistisen pomonikaan kanssa mene mitenkään mainittavasti. Se huutelee kylillä vaikka mitä ... (esim. "En kattelis päivääkään työntekijää joka hakisi saitsua") Sekä kierrellen koko ajan neuvoo minkä lainen on hyvä asiakaspalvelija (olen asiakaspalvelutyössä) ja stressaan jo muutenkin sitä etten osaa olla tarpeeksi luonteva vakio-asiakkaille.
Kaiken tämän lisäksi on tällä hetkellä menossa vanhempien, sekä anopin suunnalta aikas moinen mummo-kuume. Haluaisin itsekkin lapsen rakkaani kanssa. Mutten tiedä olisiko se hyväksi näin stessaantuneessa tilassa. Tosin kai neuvolasta saisi sitten saitsua jos tilanne näyttää huonolta. Sairasloma lapun vieminen pomolle taas oma saavutuksensa.
Olen yrittäny kuntoilla ja saada ajatukset muualle koko elämästä. Jotenkin en saa itseäni rennoksi. Neljännes vuosisadan ylitettyäni vajaa kuukausi sitten ei ollut yhtään helpottava asia tilanteeseeni nähden. Tuntuu etten ole saavuttanut tarpeeksi ikäisekseni vielä. Elämä tuntuu sumulta tai tällä hetkellä ainakin todella absurdilta. (Asiaan ehkä vaikuttaa muutama lasi valkkaria). Pitkästä aikaan tuli olo että pakko kirjoittaa jotain ylös, jotta joskus on vielä luettavaa jos tästä montusta nousen.
Huomenna aamu vuoroon herätyskello soi 04.30 eikä voisi vähempää kiinnostaa. Pakko kuitenkin vielä jaksaa, koska aikuisiahan tässä ollaan. Ei ne huonotkaan työpakat kasva puissa.
Adios, ensi kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti